Käsityötä ja lämmintä villaa

Sukuun tupsahti joulukuussa poikavauva. Onnea Jussille ja Elinalle sekä isoveli Einolle! Pikkuiselle vauvalle löytyi Lonsdale Quayn kauppahallista mitä söpöimmät tossut. Kaupan omistajarouva kertoi, että tossut ovat paikallista käsityötä. 70-luvun loppupuolella nuorella äidillä nimeltään Helen oli ongelma. Hänen pikkupoikansa ei suostunut pitämään äidin neulomia sukkia jaloissaan, vaan viipotti paljain jaloin kylmällä lattialla. Jossain vaiheessa Helen huomasi, että poika tykkäsi sipustella varpaitaan lampaantaljalla. Niinpä hän yhdisti lammasnahkapalat pohjaksi ja neuloi varren ja päälliosan. Näin syntyi ensimmäiset tossut ja suosio oli taattu. Tossuja myydään nyt ympäri maailmaa pikkuvauvoista vanhuksille.

Tossut lämmittävät talvella ja viilentävät kesällä. Osa käyttäjistä pitää tossuja mm. kumisaappaiden sisällä. Jalat pysyvät taatusti kuivana ja lämpiminä loskakeleista huolimatta.

Hienointa on, että tossut tehdään edelleen käsityönä paikallisten neulojien toimesta.

Tossut on kuvattu Hudson Bay Companyn villahuovan päällä. Väliaikaisessa majoituksessamme on kalusteet, astiat ja petivaatteet valmiina. Muutaman yön jälkeen aloimme molemmat katsella kulmat kurtussa peittoa, jonka alla vuoroin palelimme ja hikoilimme. Peitto oli surkea, tekokuituinen höttö-kökkö. Ratkaisu asiaan löytyi Hudson Bay Companyn legendaarisesta villahuovasta. Päättelimme, että jatkossa voimme käyttää huopaa sängyn päällisenä ja nyt, väliaikaisesti unipeittona. Erinomainen ratkaisu; lämpöä piisaa ilman hikeä ja pyöriskelyä.
Aikoinaan 1700-luvulla Hudson Bay Company harjoitti vaihtokauppaa huovilla Pohjois-Amerikan alkuperäiskansojen kanssa. Englannissa perustettu Hudson Bay toi tullessaan villahuopia ja vei mennessään turkiksia. Hudson Bay toimii edelleen ja myy nykyään päivittäistavaroita Stockmann-tavaratalon tyyliin ympäri Kanadaa.

Villahuovassa olevat viivat (points) kertovat peiton koon ja sen arvon. Mitä enemmän viivoja sen isompi ja arvokkaampi huopa ja sillä sai vaihtokaupassa tietyn määrän majavannahkoja.

Villahuovat ovat arvostettuja ja korkealaatuisia tuotteita ja kanadalaisissa sisustuslehdissä näkee useasti Hudson Bay villahuovan huolettomasti heitettynä tuolin tai sohvan päälle. Vanhoista huovista maksetaan huutokaupoissa isoja summia ja näimme sellaisia Vancouverin antiikkiliikkeissä myynnissä. Villahuovasta voi myös ommella itselleen perinteisen ”Capote”-takin.

Suomeen, Kanadan niin kovin kuuluisan luotettavan postin kautta lähetettävissä tossuissa yhdistyy alkuperäiskansojen käsityötaito nahkan käsittelyssä ja alunperin Skotlannista lammastilalta kotoisin olevan Helenen opit jalostaa villaa.

Pohjois-Amerikan alkuperäiskansat käyttivät huopaa vaatteena kietoutuen siihen "toogamaiseen" tyyliin.

Lunta tupaan – arktisen sään varoitus

Olemme ymmärtäneet, että ”suuren” Vancouverin (Greater Vancouver) alueen asukkaat menevät sekaisin, kun talvi tulee ja lumisade alkaa. Käsittääkseni muut kanadalaiset naureskelevat Canada Goose-karvareunuksisen hupputakkinsa alta länsi-rannikon joogahousuissa kuljeskeleville hienohelmoille (paikallislehdissä on keskusteltu sekä tehty mielipidemittauksia siitä, onko sopivaa kulkea joogahousuissa pitkin kaupungin katuja).

Säätiedotus kertoi tänään; Arctic outflow warning for Greater Vancouver.

Tällä viikolla satoi ensilumi ja muutaman säätiedotuksen ja tv-uutisen jälkeen voisi kuvitella, että olemme valtavien kinoksien keskellä. Lunta on satanut noin 10-15 cm ja pakkasta on yöllä -10 C astetta. Säätiedotuksessa on erikoismaininta Arctic outflow warning for Greater Vancouver.

Greater Vancouver alueella on noin 2,3 miljoonaa asukasta.

Ilma tuntuu kylmältä, koska tuuli puhaltaa vimmatusti pohjoisesta. Autot luistelevat kaduilla, kuin pikkubambi lammen jäällä Disneyn leffassa. Täällä ei juuri talvirenkaisiin panosteta, joten liikkeelle lähdetään kesärenkailla, sormet ristissä ratin päällä ja toivotaan parasta. Minulle on useamman henkilön toimesta nyt varoiteltu, että älä lähde näinä ekoina lumisina päivinä ajelemaan, sillä vaikka itsellä olisi kunnon renkaat alla, niin muut törmeltävät senkin edestä. Täytyy myöntää, että en ole ajatellut lähteä seikkailemaan Vancouverin puolelle ensilumen peittämille kaduille, jotka ovat oikeasti jyrkkiä ja mäkiä on paljon. Richmond sen sijaan on lättänä kuin muurinpohjalettu, joten täällä selviää, kunhan pitää turvavälit kunnossa ja tarkkailee taustapeiliä aktiivisesti.

Mäkilähtöjä tuli onneksi harjoiteltua ennen ajokokeeseen menemistä. Kanadalaista ajokorttia varten on selviydyttävä kirjallisesta testistä sekä inssiajosta. Minä jouduin tekemään mm. taskuparkituksen jyrkässä rinteessä ja selittämään, kuinka jättäisin auton tähän parkkiin yöksi eli mihin suuntaan kääntäisin renkaat yms. Sen jälkeen piti tehdä asianmukainen mäkilähtö takaisin liikenteeseen. Jos on moottoripornolehdissä (niitä on täällä luettu ja kopioitu useita kymmeniä) kirjoitettu ylistäviä lausuntoja Bossin ajettavuudesta niin ei se turhaa tekstiä ole ollut. Kytkin toimii kuin unelma ja mäkilähtö sujui vaivattomasti ja kauniisti moottorin murahdellessa konepeiton alla. Inssiajattajakin hymyili vieressä ja kehui suoritusta täydelliseksi. Liekö hurmaantunut mäkilähdöstä vai autosta mutta tällä viikolla kolahti ajokortti postilokeroon.

Cypress Mountainin parkkiksella oli riittävästi tilaa kokeilla, kuinka all year round-renkaat pitävät loskalla ja jäällä. Vähän tuli herkuteltua perän luistatuksella ja sivuluisuilla.

Taktikoimme Arton kanssa niin, että minä suoritin ajokokeen ensin ja hän menee sen jälkeen. Täällä nimittäin otetaan suomalainen ajokortti pois jos ei pääse ajokokeesta läpi. Sen jälkeen voi ajella autoa vain ”supervaisorin” kököttäessä apparin paikalla. Ajokortti palautetaan, kun inssiajo on suoritettu hyväksytysti.

Koska tarkoituksena on kuitenkin ajella Bossilla aktiivisesti talven aikana on alkuperäiset renkaat on säilötty varastoon. Talvirenkaiksi hankittiin Bridgestonen kitkat. Niitä kokeiltiin viikonlopun aikana, kun ajelimme ”näköalareittiä” ja kävimme Cypress Mountain-hiihtokeskuksen alueella. Lunta ja loskaa riitti tien täydeltä ja renkaat toimivat juurikin sopivasti eli pitoa oli. Lunta on rinteillä nyt luontoäidin toimesta runsaasti. Toisin oli asiat vuonna 2010, jolloin Cypress Mountain -hiihtokeskuksessa kilpailtiin freestyle- ja lumilautailulajit talviolympilaisissa. Lunta tuotiin paikalle mm. helikoptereilla ja televisiokamerat oli tarkasti sijoitettu niin, että vain kisarinteet olivat näkyvillä. Muualla ei lunta juuri näkynyt.

Kuppausta sanan varsinaisessa merkityksessä

Pitihän se arvata, että kyllä suomalaista täällä ulkomailla kupataan ja kunnolla. Tällä kertaa kuppaus tapahtui positiivisella ja hyvin perinteisellä tavalla eli neulat selkään ja kupit päälle. Artoa jo parin viikon verran vaivannut päänsärky ajoi miehen lopulta ammattiauttajan pakeille. Aikansa kun oli relaksantteja nappailut, eikä oikein silti pää kääntynyt, niin sentään kääntyi mieli. Meillähän sanonta ”tosi miehet ei lääkäriin mene” pitää todellakin paikkansa. No lääkäriin ei menty mutta sentään akupuntio kelpasi. Olin tehnyt tutkimusmatkoja päiväsaikaan ja kartoittanut lähistöllä olevia akupuntiopaikkoja. Niitähän todella piisaa tällä seudulla, sillä Richmondissa asuvasta väestöstä suurin osa tulee Kiinasta. Naapurikorttelista löytyi mukavan näköinen paikka ja sieltä varattiin aikaa. Ensimmäisellä kerralla Arton selkään ja jalkoihin tökittiin reilut 40 neulaa. Aamulla pää kääntyi ja pillerit saattoi jättää väliin. Seuraavalla kerralla oli hoitoa antamassa kiinaa sujuvasti puhuva täti-ihminen, joka aikansa Artolle selitettyään totesi, että eihän tuo mitään ymmärrä ja haki paikalle vähän enemmän englantia taitavan apulaisen.

Selkä oli varsin vaikuttavan näköinen kuppauksen jälkeen. Paikalliset työkaverit olivat ihmeissään, kun Arto kertoi käyneensä kiinalaisella tädillä kupattavana. He eivät kuulema uskaltaisi moiseen paikkaan mennä.

Loppujen lopuksi hoitohuoneessa oli yksi kiinaa puhuva ja kolme englantia jotakuinkin puhuvaa ja kaikki hypistelivät Arton selkää ja ällistelivät potilaan olotilaa. Täti oli sitä mieltä, että nyt on pahoja toksiineja niin paljon, että ainoa kunnon apu on kuppaus. Ilmeisesti Arton varpaan liikeistä pääteltiin, että lavetilla makaava mies oli samaa mieltä, joten kupit selkään ja veret liikkeelle. Tämä suomalaisille tuttu hoitomuoto on noin 3000 vuoden ajan ollut yksi perinteisimmistä kiinalaisista hoidoista. Hyvin tehosi mutta kyllä oli selkä hurjan näkönen. Täytyy sanoa, että nielaisin kerran jos kaksikin, kun sitä ihmettelin. Mutta antaa mennä vain, koska pää kääntyi, kuin tarhapöllöllä konsanaan ja kipu pysyi poissa. Kolmannella kerralla täti kaivoi sytkärin esiin ja suoritti tulikuppausta. Artoa jo hiukan hirvittää mennä neljännelle hoitokerralle, koska hoitolan seinällä on kuvia, kuinka neuloja on tökitty kohtuullisen aran näköisiin paikkoihin selkäpuolelle alas pakaroiden väliin. Nytkin jo laitettiin kuppauskuppeja kannikoihin, joten jännitys tiivistyy, miten hoito jatkuu.

Pikapyrähdys Seattleen

Uudenvuoden päivänä sää kirkastui niin, että päätimme ajaa hurauttaa USA:n puolelle Seattleen ripeälle yhden yön visiitille. Tavoitteena oli käydä Boeingin tehtaalla Mukilteossa. Future of Flight -keskuksessa järjestetään yleisiä kierroksia Boeingin Everett-tehtaalle. Siellä valmistetaan Boeingin 747-, 767-, 777- ja 787 Dreamliner -malleja.

Kotoa kirmaa rajalle alle puolen tunnin. Myös rajamuodollisuudet sujuivat kohtuullisessa ajassa. Ensikertalaisina jouduimme sisälle tullirakennukseen ja saimme 90 päivän vierailuviisumin USA:n puolelle. Jos olimme tähän mennessä tavanneet kohtuullisen yrmeitä ja jopa kyykyttävän oloisia rajahenkilöitä niin nyt kävi toisin. Iloinen virkailija oli kiinnostunut suomalaista ja saunoista sekä kertoi kaikenlaisia vinkkejä, mitä USA:ssa kannattaa tehdä, missä käydä ja mitä tuotteita hankkia Kanadaan. Hän kirjoitti meille muistilaput mukaan ja neuvoi, kuinka viisumit kannattaa uusia ajoissa jne. Meille jäi oikein mukava tunnelma ja hyvillä mielin vinkkilaput taskuissa jatkoimme matkaa.

Hotellimme sijaitsi noin 25 km päässä Seattlen keskustasta pohjoiseen, joten ajelimme sen kautta kaupungin ytimeen merenrantaan. Ajattelimme kierrellä paikallisia antiikki”romu”kauppoja. Muutama liike oli vielä avoinna ja aika kului rattoisasti vanhoja tavaroita ihmetellessä. Jos olisimme olleet Corvetten omistajia niin tällainen ihana 50-luvun Schwinn polkupyörä olisi viety aarteena oman autotallin seinälle.

Paikallinen antiikkikauppias roikotti katon rajassa Schwinn Corvette-merkkistä polkupyörää (hinta 2000 taalaa).

Muhkea rapulautanen osoittautui herkulliseksi "iltapalaksi".

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Seattlen keskustassa oli uudenvuodenpäivän iltana todella rauhallista. Useimmat paikat olivat kiinni ja päädyimme syömään auki olevaan The Fisherman´s Restaurant ”turistirysä”ravintolaan. Epäilevin mielin tilasimme rapujuhlat kahdelle ja mietimme, mitähän tästä tulee; pettymys vai elämys. Onneksemme ruokailusta tuli elämys, sillä ravut olivat herkullisia ja makuelämys antoisa. Söimme kolmea erilaista rapua ja maut todella erottuivat toisistaan. Dungenesin rapu on paikallista lähiruokaa ja se pyydystetään Pohjois-Amerikan länsirannikon alueelta. Alaskan King Crab tulee nimensä mukaan Alaskasta. Kolmas rapulajike oli Alaskan Snow Crab eli lumirapu, joka oli hyvin miedon makuinen mutta makoisa. Palvelu oli miellyttävää ja asiantuntevaa. Saimme hyvät selvitykset ravuista ja mistä ne ovat tulleet jne. Maha kaarella ajelimme hotellikotiin nukkumaan.

Hotelli sijaitsi Boeingin tehtaan vieressä ja aamulla heräsimme pienlentokoneiden lämmittelyääniin. Aurinko nousi vuorten takaa.

Tehdaskierros Boengilla oli vaikuttava kokemus. Halli, jossa lentokoneita valmistetaan, on maailman laajin rakennus. Sinne mahtuisi 75 jalkapallokenttää. (strategiset mitat ovat 13,0 miljoonaa kuutiometriä ja halli levittäytyy 40 hehtaarin alueelle). Tarina kertoo, että tehdashalliin muodostui omia sisäisiä sadepilviä ennen kuin rakennukseen asennettiin state-of-the-art-ilmastointijärjestelmä. Meillä oli erikoinen tilaisuus nähdä halli hiljaisena ja rauhallisena, sillä työntekijöillä oli lomapäivä. Joulupäivää ja uudenvuodenpäivää lukuun ottamatta tehtaassa pyörii yhteensä 30 000 työntekijän voimin 3-vuorotyönä jatkuva lentokoneiden valmistusprojekti.

Paluumatka alkoi pienellä kierroksella länteen Snohomishiin, joka on tunnettu antiikkikauppiaiden paikka. Isossa antiikki”moolissa” oli kolmessa kerroksessa tavaraa niin, että silmissä vilisti ja kirvelsi. Varsinkin Arton silmiä, sillä paikat olivat pölyisiä, kostean homeisia ja aika monella tuolilla köllötteli laiskanpulskeita vartijakissoja. Elämys sinänsä ja aika hämmästyttävää oli, ettei mitään tarttunut mukaan. Ei edes pienen pientä peltiautoa.

Seattlen maisemiin palaamme varmasti uudestaan. Vielä jäi pari lentokonemuseota näkemättä ja muutama muukin nähtävyvs.