Saha soi, bossi kuskasi ja maalisuti heilui = yöpöytäprojekti

Olemme eläneet lähes aina hiukkasen kehnojen yöpöytien kanssa. Viimeiset 10 vuotta yöpöydän virkaa ovat toimittaneet ylimääräiset ruokapöydän tuolit. Kaatuilevat lehtikasat ja huojuvat kirjapinot keikkuvat tuolin reunalla lukuvalon kanssa. Vetolaatikoita tai hyllyjä on kaivattu, jotta kasat ja pinot saataisiin kuriin. Ongelmana on ollut löytää riittävän kapeat mutta tarpeeksi korkeat laatikostot. Meillä ei ainakaan ole makkarissa ollut niin paljon tilaa, että sinne mahtuisi leveät yöpöydät ilmavasti paikoilleen. Huutokaupassa olen mittailut kaapistoja ja laatikoita monta kertaa mutta sitä oikeaa ei vain ole tullut vastaan.

Vihdoin tärppäsi, kun näin Vancouverin puolella käytettyjen huonekalujen kaupassa viehättävän vanhan kampauspöydän. Oivallisen kokoiset laatikostot ja riittävän korkeat. Pakkasin Bossin perään sahan, ruuvimeisseleitä sekä pihdit ja porhalsin hankintamatkalle. Kauppias oli aivan kysymysmerkkinä, kun kerroin, että aion tehdä kampauspöydästä kaksi yöpöytää. Sahaan laatikostot irti ja maalaan ne uuteen uskoon. Aivan hämmentyneenä hän kyseli, että rouva siis aikoo sahata itse pöydän kahtia? Samaan hengen vetoon hän kyseli, että taidan olla jostain muualta päin? Kertoessani olevani Suomesta hän ihmetteli edelleen, että te olette aivan erikoislaatuisia naisia. Ilmeisesti täällä harvemmin tullaan sahan kanssa kauppaan ja ryhdytään omatoimisiin hommiin. Joka tapauksessa pöytää piti pilkkoa pienempiin osiin, jotta se mahtuisi bossin kyytiin. Auringon paahtaessa mukavasti selkänahkaan annoin sahalle kyytiä kaupan pihalla ja pöytälevy puolittui. Kadun toiselta puolelta kuului kannustushuutoja bussipysäkiltä. Täällä aina osallistutaan innolla kaikenlaisiin ”tapahtumiin”.

Kotona tapapihalla oli hyvää tilaa purkaa kampauspöytä osiin ja suorittaa hiomistöitä. Yöpöytien sivuun piti kehittää pienet paikkapalat sahatun pöytälevyn jättämien aukkojen kohdalle. Yöpöytä olisi ollut kauniin värinen pelkällä puupinnalla mutta paikkapalojen vuoksi päädyin maalaushommiin.

Kokeilin itselleni tuntematonta kalkkimaalia tähän projektiin. Kalkkimaali tuntuu olevan kaikenlaisten näpertäjien suosikki Pohjois-Amerikassa. Maalauksen jälkeen pinnat tulee vahata, jolloin saadaan aikaan himmeästi kiiltävä vettähylkivä pinta. Maaleja voi sekoitella itse keskenään ja hakea mieleisiä värisävyjä. Ihan näppärä maali, sillä kaiken voi vesipestä ennen vahausta.

Tämä oli todella merkittävä etu, kun huomasin töpötelleeni koristekuvion väärin päin vetolaatikostoon. Sen sai pyyhittyä/hangattua kostealla rievulla pois. Kalkkimaalilla on helppo toteuttaa ns. vanhan, kuluneen pinnan efektejä hiomalla vähän maalia pois kulmista tai käyttämällä tummaa vahaa koverrettujen koristekuvioiden kohdalla.

Kuten erilaisten projektien etenemisessä tässäkin oli suvantovaiheensa. Loppukesästä vihdoin oltiin siinä pisteessä, että pöydät kannettiin yläkertaan paikoilleen. Vetolaatikoiden sisään mahtuu vinot pinot lehtiä ja kirjoja. Pöytätasolla on tilaa lukulampulle ja jopa kukkasille. Projektista yli jäänyt peili nököttää vielä autotallin lattialla mutta eiköhän sillekin löydy paikka jostain päin asuntoa.

Ohikulkijoita vähän nauratti

Asustamme kohtuullisen lähellä Richmondin Ikeaa. Paikka on taas suositumpi kuin koskaan, sillä uusi, isompi ja kaikin puolin komeampi Ikean liikerakennus avattiin toukokuussa. Vanha Ikea-liike purettiin noin kolmessa kuukaudessa maan tasalle ja nyt sen paikalla on uuden liikkeen parkkis.

Käväisen Ikeassa säännöllisesti näkkileipäostoksilla ja katsastan samalla poistomyynti/palautetut -osaston aletuotteet. Siellä olikin tässä päivänä muutamana meidän autotalliin sopiva metallinen työtaso 70% alennuksella. Jo vain tuo on saatava kotiin, hehkuttelin mielessäni. Probleemana vaan, että olin taitettavalla Bromptonilla liikkeellä ja sen etukopsaan ei millään mahtuisi valmiiksi kasattu metallipöytä.

Juttelin varastosedän kanssa, joka kertoi, että voi voi, he eivät säilytä näitä aletavararoita vaan ne pitää viedä heti pois luottokortin höyläyksen jälkeen. Samaan syssyyn setä madalsi ääntään ja kysyi, että olenko mahdollisesti takanamme pyörivän mieshenkilön kanssa jollain tavalla suhteessa. Varmistin taakse vilkaisemalla, ettei Arto vain ollut karannut kesken työpäivän Ikealle ja totesin, että ei sentään ja pudistelin kieltävästi päätäni. Mielessäni mietin, että eka kertaa minua yritetään iskeä Ikean varastotiskillä.

Varastosetä madalsi ääntään vielä pari pykälää ja korva kiinni hänen suussaan kuulin, että taustalla hyörivä mieshenkilö katselee teräspöytää ”sillä silmällä” (se siitä iskuyrityksestä). Tarkistusvilkaisu uudelleen takaviistoon ja tosiaan heppuli kurkki ja silmäili pöytää hyvinkin innokkaasti. Ei todellakaan jäänyt epäselväksi, että häntä kiinnosti pöytä ei suinkaan minun sandaalisääret.

Varastosetä jatkoi tarinaansa ja kertoi, että varastokäytävä nro 21 takavälikkö on paikka, jonne voi tavaroita väliaikaisesti jemmailla. Siellä ei yleensä käy ketään mutta kannattaa tehdä pari harhautuskierrosta ensin. Tässä vaiheessa meitä molempia jo hymyilytti ja iloisesti virnistellen kiittelin häntä neuvoista. Ongelma oli edelleen vakava ja niinpä istuin alenojatuoliin pohtimaan asiaa. Pidin tiukasti kiinni teräspöydän tangosta ja varmaan nytkyttelin sitä ees taas kuin lastevaunuja konsanaan. Takavasemmalla oleva miesasiakas selaili muina miehinä Ikean katalookia. Totesin, että harhautus ei taida onnistua, joten kärry on ostettava nyt tai ei ollenkaan. Mielessä kaihersi vielä edellinen tappio, kun poistomyynnissä ollut terassipöytä oli hävinnyt sillä aikaa, kun hain autoa. Samassa tajusin, että onhan tässä pyörät alla, joten eiköhän reilut puoli kilometriä suju työntämällä kotiin. Riemastuneena pomppasin kohti kassajonoa ja hymyilin maireasti pettyneen näköiselle miesasiakkaalle.

Ulkona pakkasin Bromptonin kasaan, heitin etukopsan kyytin kypäröineen ja taiteilin koko komeuden kiinni naruilla sekä mukana olleella polkupyörän vaijerilukolla. Hiukan ohikulkijoita ja autoilijoita nauratti, kun työntää rämistelin, kuopissa kiemurtelevaa pöytää pitkin katuja ja suojateitä. Puiston läpi tullessani pari pikkutyttöä meinasi ajaa päin aitaa, kun he jäivät katselemaan kuljetustani. Kotipihaan tullessa naapurin setä kyseli, että olen sitten hankkinut omat ostoskärryt ja myöntelin, että juu, juu. Kovin on kätevä mutta vähän vikuroi vastaan mutkissa. Kotitalliin päästiin ja nyt pöytä on toiminut erinomaisena työalustana kaasarirempassa ja maalausprojekteissa.

Olen myöhemmin Ikealla käydessäni muutaman kerran huvikseni tsekannut käytävä nro 21 takavälikön. Hiljaisessa kulmassa on aina jemmassa erinäköistä kamaa ja kaappasin mm. sopivan kapean pöydän sieltä mukaani (alennettuun hintaan tottakai). Siinäkin oli pyörät alla mutta onneksi 190 cm leveän sivupöydän sai purettua kätevästi osiin. Bossi toimi tällä kertaan kuljetuskalustona ja takapenkki kaadettuna nielaisi vaivatta pitkän pöytälevyn sisuksiinsa. Tämän sivupöydän työntely tietä pitkin kotiin olisi mennyt jo ylileveän kuljetuksen puolelle.

Jutustelua auton kanssa

– Richmond

– Do you mean Edmonton?

– Richmond!

– Sorry, do you mean Burlington?

Näin jatkui myöhemmin sangen äänekkääksi ja värikkääksi käyvä keskustelu Fordin Sync by Microsoft -ohjelman kanssa. Bossi oli huollossa ja saimme vara-auton, joka totteli äänikomentoja, kun sille tuulelle sattui. Oikukas vehje ja sangen riemukas jos tykkää päätyä johonkin ihan eri paikkaan, kuin on alunperin suunnitellut menevänsä.

Auton navigaattori ei suostunut toimimaan näpyttelemällä jos auto oli käynnissä ja liikkui edes aavistuksen verran. Niinpä yritin komennella sitä matkaamaan haluttuun osoitteeseen selvällä ja kuuluvalla äänellä. Autolla oli kuitenkin omat oikkunsa ja esimerkiksi numero seitsemän oli sen mielestä aina kolmonen. Alkoi jo hermo kiristyä ja otsasuonikin tykytti, kun aikataulu pukkasi päälle ja olisi pitänyt päästä matkaan. En nyt viitsi toistella, mitä mieltä auto oli suustani latelemista suomalaisista voimasanoista. Ei päädytty kuitenkaan Richmondiin vaikka yritin huudella sitä muistuttavia r-kirjaimella tehostettuja, painokelvottomia ilmaisuja.

Olen lukenut, että joskus joku on päätynyt hallitsemattomassa tilassa ojaankin, kun on yrittänyt keskustella äänikomennoilla ja kone ei ole ottanut kuuleviin korviinsa selväsanaisia paikan nimiä. Vaikka äänikomennoilla pyritään siihen, että kuski katselisi tietä eikä näyttöä, niin ihmisen mieli toimii eri tavalla. Tehostaakseen äänikomentojen toimivuutta porautuu, kulmat kurtussa oleva katse navigaattorin näyttöön aivan huomaamatta. En nyt sitten tiedä toteutuuko siinä tilanteessa tämä ääriturvallisuuteen pyrkivän maan tavoite.

Äänikomenoilla voi myös hallita muitakin toimintoja. En pelannut vanhaa lastenleikkiä, kun huutelin autossa, että kylmenee, kylmenee. Ilmastointia ja lämpötilaa voi säätää warmer- ja cooler-komennoilla. Jotenkin tämä Sync by Microsoft-toiminto ei vakuuttanut minua toimivuudellaan. Varsinkin, kun näyttö pimeni aika ajoin. Siinähän sitä ihmettelet jossain hevon kuusen tuolla puolen eksysissä, että erroria pukkaa ja navigaattoria pitää buuttailla. Ei muuta kuin irrottelemaan akkukaapeleita tien sivussa, kun rekat pyyhkivät ohi takapuolta hipoen. Toinen vaihtoehto on kaivautua auton sisuksiin ja etsiä Syncille kuuluva sulake, napsauttaa se irti ja laittaa takaisin.

Ajoin muuten tosi erikoista reittiä kotiin Langleystä, jossa kävin kalkkimaalikaupoilla. Tulipahan uusia katunähtävyyksiä, jos olisin pystynyt niihin keskittymään autolle, puhumisen/selkeästi ääntämisen sijaan.

Fordissa oli aikas näppärä peruutuskamera. Hienosti ohjausviivoja joka puolella näyttöä ja valkoinen keskiviiva auttoi parkittamaan suoraan ruutuun. Moista kapinetta tarvittiin, sillä sivupalkit ovat järkyttävän leveät ja autossa olevat niskatuet niin kookkaat, että päätä sai pyöritellä ja kurkotella, kuin pöllö konsanaan taaksepäin katsellessaa. Mutta ne piippaukset meinasivat aiheuttaa ahdistusta. Tallista ulos pakittaessa on molemmin puolin pensasaitaa ja ovikin on kapea. Ford oli aivan vakuuttunut, että nyt kyllä mamma vetää auton rusinaksi ja piipitti ainakin kolmella eri äänellä hätäänsä.

Volyymi nousi ja poppikoneesta kaikuva letkeä jazz-musiikki jäi kakkoseksi, kun piipitys oikein innostui. Fordin mielestä vaaroja oli joka suunnalla. Takana oli lähestymässä naapurin puu, sivuilla oli pensasaitaa ja edessä oli tallin kynnys. Siitähän jo heikkohermoisempi auto olisi kyykännyt paikalleen. Onneksi näin ei käynyt vaan pääsimme matkaan huutelemaan toisillemme.

Olemme kuulleet. että jotkut autot ovat oikeasti pysähtyneet totaalisesti, koska vaaranpaikkoja on sen mielestä liikaa turvalliseen etenemiseen. Muistamme eräänkin ystävämme kauhunhetkiä liukkaalla kelillä keskellä valtatien risteystä. Rekka porhaltaa vasemmalta kohti ja pikkuauton ajonvakautusjärjestelmä kieltäytyy etenemästä piiruakaan, koska tien pinta on jäinen ja liukas.

Nyt olemme Arton kanssa erittäin tyytyväisiä siihen, että vaikka olimme jo melkein kallistuneet hankkimaan uuden Shelbyn Bossin sijaan, niin muutimme mielemme. Siihen vaikutti jonkin verran tämä Sync by Microsoft, sillä olemme sen verran perinteisiä autoilijoita, että kyseinen ohjelma epäilytti meitä molempia. Bossi ei äänikomentoja kaipaa ja ymmärtää selkeästi, miltä kuljettajasta tuntuu, kun ohjaamossa kajahtaa huuto – JiiiHaaaa!!!

Kesäiltatoreilla herkuteltiin ruualla ja ihmeteltiin tavaran määrää

Richmondissa oli kesän aikana (toukokuusta-elokuun loppuun) joka viikonloppu iltaisin avoinna kaksi Summer Night Markettia elikkäs kesäiltatoria. Torit aukesivat kuuden jälkeen illalla (pe-su) ja päätarkoitus on syödä hyvin ja ihmetellä/ostaa kaikenlaista edullista, ”only for you my friend, only tonight” -tavaraa. Meidän kotia lähinnä ollut tori oli enemmän aasia-painotteinen ja paikallisten asukkaiden suosikki. Toinen, Richmondin Casinon naapurissa ollut ”iltabasaari” keräsi enemmän Vancouverista ja muualta kävijöitä.

Molemmissa paikoissa oli satoja torikauppiaita ja täytyy sanoa, että ruuan laatu/hintasuhde oli kohdillaan. Annokset olivat makoisia, hyvänkokoisia ja edullisia. Jos illan aikana huvitti ostaa mitä tahansa henkilöauton ja geelikynsien väliltä niin kauppias löytyi varmasti.

During the summer (from May to the end of August, open Friday till Sunday nights) there were two Summer Night Markets in Richmond area. The main thing is the food and cheap goods. Food stalls are serving a variety of Chinese/Korean/Japanese/Asian favourites. New thing to us were the twirled potatoes. At first we thought they were some kind of sweets but realized later that ”spirals” are made of potatoes.  In both places there were hundreds of market traders, and I must say that the food quality / price ratio was in right place. The servings were tasty, big size and affordable price. If you were amused to buy a luxury car or gel nails there was a vendor waiting for you to come shopping.