Katu kiinni, autot esille – kauppa käy ja yleisö viihtyy

Mitäs jos Helsingissä vaikkapa Etu-Töölössä olisi katu kiinni yhtenä kesäsunnuntaina? Kadulle olisi pysäköity molemmin puolin klassikkoautoja tai vai muuten erikoisia menopelejä. Kansa voisi kulkea ja katsella autoja sekä tehdä samalla ostoksia kadun varrella olevista kaupoista. Auton omistajat voisivat istuskella ajoneuvojensa luona ja kertoa tarinoita autoistaan. Ehkäpä mukaan saataisiin ujutettua esiintymislava, musiikkia ja taidetta.

Täällä laitetaan harvase viikonloppu eri puolilla Pohjois-Amerikkaa katu kiinni ja parkkipaikat valtaavat autot sekä niitä katsomaan tullut yleisö. Tapahtumaan tulevat autot maksavat pienen pääsymaksun mutta yleisö ei. Suomessahan on toisin päin; kansa ostaa lipun, jolla pääsee autoja ihmettelemään. Täällä tarjontaa on  yllinkyllin, joten autonomistajat maksavat kympin tai kaksi, että voivat olla mukana tapahtumassa.

Käväisimme toissa viikonloppuna New Westminsterissä, jossa pääkatu oli suljettu autonäyttelyn vuoksi. Tapahtuman järjesti paikallinen Ford-diileri mutta kaikki automerkit olivat tervetulleita mukaan. Useasti näillä tapahtumilla on muuutamia sponsoreita, jotka mainostavat tuotteitaan tai palvelujaan näyttävämmin.

Kaskadivuoriston kylissä voi kokea mennyttä aikaa

Matkalla kohti kotia pöllähdimme yllättäen keskelle villin lännen kylää. Kaskadivuoriston pohjoispuolella Medhow laaksossa sijaitseva Winthropin kylä on kuin tuulahdus mennyttä aikaa. Paikassa on ollut asutusta jo yli 9000 vuoden ajan.

Kylän raitilla voisi kuvitella olevansa villin lännen leffassa jos mielikuvaa ei rikkoisi modernit autot.

Kuumaa koiraa auton lavalla. Nämä karvaiset vahdit hoitelivat hommiansa, kun isäntä kävi tankkaamassa auton sekä itsensä.

Kauniita asetelmia ja rauhoittavaa veden solinaa. Tämän puron vierestä pääsi pelaaman minigolfia.

Villin lännen meno jatkui paikallisessa kahvilassa. Terassilla saattoi ottaa tuntumaa lännen satulaan. Tämä on varmaan lähin kontakti Artolle, sillä hevosallergian vuoksi oikean humman lähelle ei ole asiaa. Kahvilassa oli tarjolla myös satuloita jalustoilla. Ne olivat lapsiasiakkaiden suursuosikit.

Liput liehuvat ja pankkirakennus on komeasti keskellä kylää…

Kylä on panostanut matkailijoiden viihdyttämiseen tarjoamalla erilaisia retkiä niin kesällä kuin talvella. Pikkuputiikit erottuivat edukseen mielenkiintoisilla ja yllättävillä valikoimilla.

Paikallinen ”seriffi” vahti liikennettä hiukan jämähtäneen oloisena. Mallinukke tehosi yllättävän hyvin autoilijoihin. Vauhti aleni monella huimasti.

Ei reissua ilman lunta. Tosin nyt vain pieninä lämpäreinä ylhäällä vuoristossa.

Pienillä vuoristoteillä neliveto oli oivallinen apu. Rennosti kuljetti Subaru matkalaiset läpi vuorien ja laaksojen.

Laakson keskellä sijainnut Diablo-järvi saa sädehtivän turkoosin värinsä vuorilta alas tulevista mineraaleista. Mahdottoman komean näköistä vettä ja aivan läheltäkin katsottuna edelleen ihan turkoosia.

Lähiruokaa ja herkkuja tarjoiltiin hauskan mallisesta puodista. Luomujätski maistui marjoilta ja takapihalla kasvatettiin komeaa yrttitarhaa.

Kumpuilevat viinitarhat

Viikonlopun reissu suuntautui vauhdikkaammista ”ralleista” rauhallisempien harrastusten pariin. Olimmehan Okanagassa, joka tunnetaan Kanadan parhaimpana viinialueena. Alue on hyvin samankaltainen, kuin Toscanan viinilaaksot

Matkalla viinitilalle emme onneksi törmänneet, mutta paikansimme varsin terhakkaan näköisen preeriakoiran. Liekö ollut hänen vahtivuoro tai jotain, mutta otus tarkkaili tiiviisti takajaloilla seistä tönöttäen maisemia.

Okanagan laaksossa sijaitsee italialaishenkinen viinitila Mission Hill. Viinitilan omistaja Anthony Von Mandlin vanhemmat ovat Euroopasta ja hän on asunut osan elämästään siellä. Hyvän ruuan, taiteen ja juoman ystävä Anthony vakuuttui aikanaan vielä tuntemattoman Okanagan laakson tarjoamasta mahdollisuudesta viinin viljelyyn.

Nyt kukkulan laella komeilee Mission Hill viinitila ja sen ympärillä alas laaksoon voi pujotella viinitarhojen läpi. Paikka on hyvin suosittu käyntikohde ja viinitilan ravintola on erittäin tasokas ja gourmet palstoilla kehuttu.

Viinitilaa ja sen rakennuksia on kuvailtu varsin värikkäästi Okanagan laakson omaksi Versaillesiksi.

Mutta, mutta – moni kakku päältä kaunis jne. Viinitilan rakennukset olivat toki tehty upean näköiseksi mutta jos euroopassa linnat ovat kiveä niin täällä Pohjois-Amerikassa ne tehdään tyynen viileästi betonista. Melkein täydestä menee, eh.

Viinitilan yksi ehdoton vetonaula on kesän konsertit. Tasokkaat esiintyjät ja amfiteatteri, josta on näkymä alas laaksoon takaavat ainutlaatuisen elämyksen.

Lounaalla nautimme luonnollisesti hiukan viiniä. Viinitilan rose oli hilpeän kesäistä maultaan sekä tuoksultaan. Tätä viiniä kelpaa siemailla aurinkotuolissa kesätuulen leppeästi kieppuessa ympärillä.

Jaoimme lounaan päätökseksi suklaa-annoksen, joka vei kielen mennessään. Ei liian öklömakea ja suklaan makua oli runsaasti. Varsinainen herkku oli suklaan kaverina ollut kirsikkasorbet.

Aikas hupaisa viinipulloteline. Tämä sopisi hyvin vaikka meilahden tallin motskarihenkiseen sisustukseen.

Viinipuoti ja maistelubaari oli somistettu hyvin eurooppalaisittain. Mainiosti näytti käyvän kaupaksi Toscanan väreissä olevat kipot ja kupit sekä mm. italialaiset herkut.

Siellä se viinirypäle kasvaa ja tulevan kauden sato oli pikkurillin kynnen pään kokoista mollikkaa.

Matkan varrella oli säännöllisin väliajoin erilaisia viinitiloja, joissa voi maistella ja tuoksutella paikallisia herkkuja. Luonnollisesti täällä järjestetään bussiretkiä, mikä onkin turvallinen vaihtoehto viinien kanssa läträtessä. Välillä vaikutti, että kaikki eivät aivan muistaneet sääntöä jos otat et aja. Subaru kuljetti meitä viinitilalta toiselle ja Arto maisteli eri makuja ja minä makustelin  vesipullosta.

Tänne Inniskillin viinitilalle käännyimme pelkästän hauskan heppalogon vuoksi. Kartanlukija Arto kömpi kuskin paikalle poseeraamaan. Hän on kolunnut Etelä-Afrikassa nauttien pihveistä ja Pinotagesta. Samaa rypälettä löytyi Inniskillista, mutta alkuperäinen vie voiton.

Iloista menoa. Sunnuntaipäivä oli kääntymässä jo illan puolelle mutta vielä ehtii. Tämä joukkio osti monta laatikollista viiniä, joten kannatti maistattaa.

Multa pöllysi ja yleisö hurrasi

O´Keefen Ranchilla järjestettiin viikonlopun aikana vintage motskareiden sekä autonäyttelyn lisäksi pärinää ja pauketta. Maarata oli noin varttimailin pituinen ovaali pellon laidassa. Meitä paikalle veti lupaus vanhoista motskareista radalla mutta harmiksemme ne ajelivat vasta sunnuntaina, jolloin olimme jo jatkaneet matkaa eteenpäin. Yllättävää kyllä lauantain päältäistuttavien rattiruohonleikkureiden kisa oli todella viihdyttävää seurattavaa. Aikuiset miehet väänsivät naama punoittaen ja hiki otsalta tursuten rattiruohonleikkureilla ympäri rataa. Kannustusjoukot katsomossa hurrasivat riehakkaasti ja illemmalla keräännyttiin yhteisen potluckin ääreen kertaamaan päivän tapahtumia.

Päivän kilpurit rivissä odottamassa lähtökiihdytystä. Radalla ajeltiin eri luokissa. Huippunopeudet pyörivät varmaan 70 km/h nurkilla.

Nämä kaverukset hieroivat kisataktiikkaa keskenään ennen maaradalle kirmaamista.

Lauantaina radalla nähtiin pieniä crossipyöriä sekä muutamia stunttitemppuja. Tässä tuliseinän läpi ajaa nuori tyttönen, joka peittosi aika-ajoissa vanhemman sisarensa. Siitä oli sisarrakkaus kaukana, kun tytöt kohtasivat varikolla. Varoitus: älä kokeile tätä kotona ja jos kokeilet tärkein neuvo kuuluttajan mukaan oli; katse kaukaisuuteen, pää alas ja äläkä vaan jänistä viime hetkellä.

Kesäistä ranchipäivän tunnelmaa parhaimmillaan. Rataa huollettiin tyylikkäästi vanhalla kalustolla kuntoon.

Rattiruohonleikkurit tositoimissa. Laji on jotenkin kiehtova ja aloin jo suunnitella omia kisoja Suomessa. Siskon ”ranchilla” maalla ei naapureita häirittäisi ja tilaa piisaa pelloilla ajella. Sukulaiset ja sukuun naidut ovat melkein laidastaan vauhtipäitä tai hyviä ruuanlaittajia. Rata kuntoon, kisat pystyyn ja tarjoilut kohdilleen. Meiltä löytyisi osallistujia lasten luokkaan, nuoriin aikuisiin, vähän vanhempiin aikuisiin ja senioreihin. Kunhan on ensin harjoiteltu suvun kesken voidaan ryhtyä järjestämään kisoja myös ulkopuolisille; myydä liput, hoitaa muonitukset ja tarjota nurmikenttää camping-majoitukselle. Sisko ei kyllä vielä tiedä tästä mitään.

Tämä pikkuinen poika kannusti innokkaasti isänsä kisa-ajoa.

En ihan saanut selville, ketä tämä vähän vanhempi mieshenkilö kannusti mutta tyyli oli sama kuin nuoremmallakin.

Liput liehuivat ratatuomareilla ja kisan voittajat ajoivat kunniakierrokset ruutulippu lepattaen. Kunnon kisatunnelmaa siis.

Multa tuprusi ja katsomo hurrasi. Osa kisailijoista oli tuunannut ajokkien ulkonäköä kisakumppaneita hämätäkseen. Eräskin leikkuri oli aivan räjähtäneen näköinen ja vähän katteetkin lepatti mutta vauhtia piisasi. Tosin kyseinen yksilö ei kertaakaan saavuttanut maalilinjaa vaan hyytyi joka kerta muutama kierros ennen kriittistä pistettä.

Rankan kisapäivän jälkeen oli vuorossa chillailua, kesäruokaa ja jutustelua leirintäalueella. Huoltotoimia sekä pieniä koeajolenkkejä nähtiin pitkin iltaa.

Vanhemmat starat vaihtoivat kokemuksiaan päivän riennosta ja miettivät eri vaihtoehtoja kisakaluston trimmaamiseen huippukuntoon sunnuntain koetoksiin.

Kuski lepuutteli oloaan päivänvarjon alla kylmä juoma kädessään. Ajokki parkkerattiin kauniisti nurmikentän laidalle odootelemaan uusia lähtöjä. Rento meininki.

Villin lännen ranchilla Kanadan viinilaaksossa

Pidennetty viikonloppuretki aloitettiin ajelemalla maan yhdistävää Trans-Canada highwayta huikaisevien vuoristomaisemien läpi kohti Okanagan laaksoa. Ensimmäisenä kohteena oli historiallinen aito villin lännen karjatila O´Keefe Ranch, jossa ajeltiin maarataa  vanhoilla motskareilla sekä rattiruohonleikkureilla. Tapahtuma oli kaikessa kotikutoisuudessaan sekä leppoisassa fiiliksessä mitä hauskin tapa viettää viikonloppua. Ranchilla oli esillä vanhat motskarit, vintage-autot sekä normaalit viikonlopun ranchin menot elikkäs bongasimme kolme hääparia sekä paljon lapsiperheitä tutustumassa elukoihin.

Heti sisäänkäynnin vieressä tervehti tulijoita motskareiden ”rolssi” – nelisylinterinen Henderson.

80 cid lättiksestä otettiin mallia omaan U projektiin, joka odottaa kotoSuomessa tallin perukoilla.

Tuulahdus 70-luvulta. Tankin päälle on vetäisty nahkainen suojus. Kuskilla oli samaa sävyä myös ajopuku.

100-vuotta on  kunnioitettava ikä kenelle tahansa. Tällä entisöimättömällä Ariel 500 pyörävanhuksella myös ajella surnuutettiin, joten kelpo, toimiva peli.

Vanhassa Ducatissa viehätti auringon paahtama, kauhtunut väri.

Jotain ihan muuta kuin 100 vuotiaita pärriä. Aistikasta muotoilua ja maukas väri, lisukkeena  ahdin.

Tästä pyörästä tuli mieleen muinainen MC Skeleton reissu pohjoiseen Poron Purijaisiin. Meidän kaveri harrikkakuskilla oli satulana pala traktorinrengasta (sateella tosi hyvä, ei jää vedet takapuolen alle lillumaan) ja akku oli kiinnitetty mustekaloilla pyörän sivuun. Siitähän se sitten tipahti ja pompahteli pitkin tietä muutaman sata metriä ennenkuin matkanteko hyytyi. Muistan kuinka väistelin sekä akkua että pyörää ja yritin huitoa kuskille pysähtymismerkkejä. Pahus, väänsi vain lisää kaasua.

Kyydissä istunut koira jahtasi tyytyväisenä vinkulelujaan sekä palloa pitkin nurmikkoa ennen ajeluretkelle pääsyä. Turvallisuudesta ei tingitty. Koiralla on oma kypärä päässä.

Rasta ja kumppanit  viilettivät välillä tankkaamaan . Aiemmin hän oli ajellut maaradalla vanhalla crossipyörällä. Kadehdin vähän tuota kultaista kypärää.

”Tää pieni pärrä on ihan liian hidas.”

”Hylkäämme sen tähän ja otamma huikan vettä.”

”Tällä kelpaa heittää hiekkaa kilpakumppanei-den niskaan.”

Klassikkoautot kylpivät keskipäivän auringon valossa. Plymouth Valiant avona oli aika päräyttävä näky. Kerran aikaisemmin ollaan moiseen törmätty Ruotsissa. Harvinainen vekotin. Taustalla häämöttää ranchin kappeli.

Leppoisaan istuskeluun, suojaisessa varjossa koristepensaan edustalla voi vaikkapa nauttia eväsherkuista.

O´Keefe Ranchin päärakennus. Ranchin omistaja oli aikoinaan tympääntynyt lautaverhoilun jatkuvaan rapsutteluun ja maalaamiseen. Aikansa edelläkävijä veti stucco rappauksen laudoituksen päälle ja johan helpotti. Tunnelma siitä ehkä vähän kärsi mutta käytännöllisyys ei.

Ranchilla oli useita eri rakennuksia, jossa esiteltiin valtavan maatilan historiaa ja toimintaa. Tällaisia karvachapseja en ollut ennen nähnytkään. O´Keefen mielestä parhaita cowboyta olivat intiaanit, jotka osasivat käsitellä sekä hevosia että karjaa.

Eipäs tiedetty, että honda tarkoittaa lasson silmukkaa. Toinen merkityshän on se kuuluisa japanilainen moottoripyörätehtailija. Jaa niin ne tekee autojakin ja tietysti perämoottereita ja mitä muuta…?

Vanhan sekatavarakaupan tunnelmaa. O´Keefe perusti aikoinaan ensin karjatilan ja lisäsi kaupan sekä postin ja kirkon yms. toimintaa. Järjesti myös juhlia, joista kyläläiset puhuivat suurella innolla ja kunnioituksella.

Lauantaipäivän toinen morsiuspari otatti itsestään romanttisia kuvia pellon laidalla. Kuvaaja konttasi pitkin nurmikkoa ja kaikki köhivät tasaisin väliajoin, kun viereisellä pellolla kyntämässä ollut traktori nostatti kuivakan multapöläkän ilmaan. Toki se toi kuviin utuista tunnelmaa.

Tämä morsian saapui reippaasti kirkkaansinisellä Ford F150 nelivedolla truckin mukaan sävytettyjen morsiusneitojen kanssa. Sulhasella oli tyylikäs musta puku, jonka alta pilkotti Fordin sininen liivi. Vihkivalojen aikana taustaäänenä soljui maaratakuuluttajan kisaselostus radalta. Vihkiäisistä pari lähti komeasti lavalla istuen ja neliveto päällä törmyytettiin hiekkatietä ylös kukkulan laelle jatkmaan juhlia.

Ranchin perustaja Cornelius O´Keefe päätteli aikoinaan, että kullankaivuulla ei omaisuuksia tee mutta karjanpito ja kaupankäynti kannattaa. Eräällä karjanajoreissullaan hän saapui Okanaganin Vernon laaksoon ja päätti yhtiökumppaninsa kanssa ostaa maata idyllisen kauniista laaksomaisemasta.

Ranchin ladoissa ja katoksissa piileskeli kaikenmoisia ajokkeja aina vanhoista vankkureista jättikokokoisiin traktoreihin. Varsinainen historiapläjäys maatilalla ennenmuinoin käytettyihin ajokkeihin.

Nelisarvinen Jacobin lammas  oli hämmästyttävä näky. Lajissa tavataan myös kuusisarvisia yksilöitä mutta ne ovat todella harvinaisia. Enpä ole koskaan moista sarvipäätä katsellut ihkaelävänä.

Ranchilla ei enää kasvateta karjaa vaan keskitytään viihdyttämään turisteja. Lapsiperheet luonnollisesti viihtyvät rapsuttelemassa vuohia ja söpöstelemässä pikkuisten kissanpentujen kanssa. Ranchilla kasvatetaan myös eksoottisia kanalajeja. Tämä varsinainen töyhtösulkapää oli hersyvä ilmestys.

Flapjack aasi ja meidän Arto. Lajinsa harvinaisuuksia molemmat.

Liskokeitoille oma keittiö

Vierailin kohtuullisen kokoisessa omakotitalossa Richmondin länsipuolella. Asuinalue on hyvän paikan maineessa ja siellä on paljon isohkoja taloja sekä viheralueita ja korkeatasoisia kouluja. Alue on erityisesti aasialaisten maahanmuuttajien suosiossa, joten kodeissa on omia aika veikeitäkin yksityiskohtia. Tässä talossa oli kaksi erillistä keittiötä. Talon omistaja on kiinalainen rouva mutta tällä hetkellä italialainen tuttavapariskunta lapsineen asuu siinä vuokralla. Ensimmäisen kerran heillä kyläillessä ihmettelin keittiöiden määrää. Suuremman ns. normikeittiön vieressä sijaitsee toinen, pienempi keittiö, jossa on hemottoman kokoinen liesituuletin ja isolla liekillä tykittävät kaasuliedet.

Alexandra selitti, että hänen ihmetellessä samaista asiaa vuokraemännälle tämä kertoi, että pienempää keittiötä käytetään aasialaisen ruuan valmistukseen. Kaikki höyrytykset, vokkaukset ja savuttavat elikkäs rankemman käden ruuanlaitto suoritetaan pikkukeittiössä. Tehoimuri vetää höyryt sekä savut ulos ja  kaasuliesillä voi käyttää isompaakin vokkipannua ruuanlaitossa. Toinen ystäväni Christy valisti minua, että pikkukeittiö on kätevä, kun tehdään parantavia keittoja tai liemiä.

Olen monesti katsellut silmät rinkuloina erilaisia kuivattuja kasveja sekä ötököitä (jotkut on ihan liskon näköisiä) aasialaisten luomupuodeissa. Christy kertoi, että hänen miehensä keittelee näistä kuivatuista herkuista erilaisia liemiä, joita siemaillaan jos tulee jotain kremppaa. Artokin sai aikoinaan akupunktiolääkäriltään samean mudan värisiä keitoksia, joita nautittiin muutaman päivän tehokuurina. Kuivattuja kasveja ja ötököitä keitellessä haju voi olla kohtuullisen kuvottava, joten tehokas liesituuletin on silloin tarpeen. On mukava sulkea keittiön ovi ja jättää haisulipadat sinne omaan rauhaansa porisemaan.

Pikkuinen keittiö on samaa kokoluokkaa, kuin mitä meillä oli aikoinaan (lähes 20 vuotta sitten) Porvoonkadun yksiössä. Sielläkin on kaasuhella ja myös uuni, jossa kerran yritin paistaa sämpylöitä ja ei niistä mitään tullut. Äitikin alkoi jo hermostua, koska soitin hänelle iltapäivän ja illan aikana noin puolen tunnin välein kysellessäni leipomisneuvoja.

Filippiiniläiset ystävämme kertoivat, että heillä on yleensä tällainen keittiö erillisessä rakennuksessa pihamaalla. Siellä saa savuttaa ja liekittää sydämensä kyllyydestä. Vähän niinkuin suomalainen grillikatos kesäisin.

Tehokas liesituuletin vetää käryt taivaan tuuliin. Roiskeet ja rasvanjämät saa pyyhittyä kätevästi pinnasta pois.

Enpä ole aiemmin tällaista systeemiä nähnyt ja koska ruuanlaittoni on lähinnä aloittelijan puuhastelua en ollut moista osannut kaivatakkaan. Nooo..ehkä siinä vaiheessa, kun paistoin pihviä ja tuli savua niin, että palohälyttimet ulvoivat korviaraastavasti.  Alexandra kertoi, että hän käyttää pikkukeittiötä, kun tekee öjyssä uppopaistettua ruokaa. Muuten se saa olla omassa rauhassaan.

Isomman keittiön puolella Alexandra leipoo mitä makeimpia kuppikakkuja. Hän on asunut aiemmin San Franciscossa ja hankkinut sieltä taidot leipoa muhevia herkkuja.

Iloista menoa lounaalla.

Autotallista ponnistavat ITE-taiteilijat

Ankaraa sahausta, pensselien sutinaa ja spraymaalin sihinää sekä melkoisen lujaa vasaran pauketta kantautui autotallista ITE-taitelijoiden luodessa uusia teoksia. Tapio ja Arto katosivat muutamaksi tunniksi lähipuistoon etsimään sopivia materiaaleja taidepläjäyksiä varten.  Jos Arto hamstraa meidän perheessä kaikenlaista teknistä varaosaa, lehtiä yms. niin minä hamsteroin erilaisia puunpalasia ja lautoja sekä askartelujuttuja, joten pojilla riitti runsaasti materiaalia autotallin taidehetkeen. Muutaman päivän uurastuksen jälkeen ITE-taiteilijoiden teokset valmistuivat. Komeita ovat ja signeerattuja teoksia, joten tarjouksia otetaan vastaan.