Kyläilyn varalta vakuutus

Helmikuun alussa tuli aiheelliseksi tarkistuttaa ja kilpailuttaa kotivakuutus. Täällä on kuten Suomessakin vuokralaisena asuvalle tarjolla räätälöidyt kotivakuutukset. Joitain sangen mielenkiintoisia eroavaisuuksia Suomen vakuutuskäytäntöön kuitenkin löytyy.

Ihmettelin vakuutusvirkailijalle erillistä oikeudenkäyntikuluihin liittyvää maksua. Mitäs tällä varsinaisesti tarkoitetaan? Selvisi, että köppöjalkaisempi vierailija kodissamme saattaa kepsahtaa nurin ja vaikkapa venäyttää nilkkansa lattialla pyöriessään. Tapahtuneen seurauksena vieras voi haastaa meidät oikeudeen ja vaatia korvauksia. Sama toimii myös toisin päin. Jos joku läppäkäpälä vieras lorauttaa punaviinit vaalean villasohvan päälle niin me voimme haastaa kyseisen lottaajan oikeuteen.

Rohkeat vieraat poseerasivat iloisina kameralle. Mukavaa oli ja jokainen pysyi turvallisesti jaloillaan koko illan ajan. Aasialaisille ystäville kotitekoiset lihapullat olivat ihan uusi juttu. Reseptejä vaihdeltiin puolin ja toisin ja ainakin Allyn keittiössä on pyöritelty lihapullia Suomen malliin.

Nikotellen kuuntelin vakuutustädin esimerkkejä ja tokaisin lopuksi, että ei ihme, ettei täällä ihmiset juuri toistensa kodeissa vieraile. Koko ajan saa kulkea perässä kainalo-ote valmiina, ettei kukaan vain horjahtele päin seiniä. Leikkimielisesti kysyin, että pitäisikö tätä oikeuskulumaksua vähän korottaa? Meillä kun on kahdessa tasossa portaat. Nehän ne vasta petolliset kapistukset ovat, varsinkin ekan kerroksen sysimustaksi maalatut porrasaskelmat. Virkailija oli ihan tosissaan. eikä naurahdellut yhtään. Kysyi kuitenkin, että ramppaako meillä vieraita alvariinsa ja koska vastaus oli kielteinen hän päätyi alkuperäiseen laskelmaan. Vakuutusvirkailija sanoi, että näitä tapauksia harvemmin tulee, koska kaverithan ne yleensä kylässä käy ja entisiä niistä tulee jos haastemies kolkuttaa ovella maton päälle roilautetun kastikkeen vuoksi.

Toinen varsin mielenkiintoinen yksityiskohta on vesiputkien vahtiminen talviaikaan. Jos lähtee reissuun ja on kodista poissa yli kuusi päivää täytyy vesiputkien jäätymisenesto varmistaa.

Vaihtoehtoja on kaksi. Päävesihana suljetaan; vessat vedetään tyhjiksi, kaikki mahdolliset putket lasketaan tyhjiksi ja lähdetään taksin perävalot loistaen lentokentälle.  Toinen vaihtoehto on järjestää joku henkilö käymään asunnossa joka päivä poissaolon aikana tarkistamassa vesiputkien tilannetta.

Tämä järjestely tuntuu jotenkin kohtuuttoman hankalalta ja hömelöltä ottaen huomioon, että kylmintä täällä on ollut noin -5-7 asteen verran. Pohjoisemmassa ymmärrän tämän pykälän mutta päivittäinen vahtaaminen kuulostaa silti aika erikoiselta. Talviaika rajataan noin marras-helmikuu akselille. Siinäkin on omia variaatioita riippuen vakuutusyhtiöstä.

Mielenkiintoista oli myös vakuutusmaksuun tullut ihan mukava alennus koska asumme aidatulla alueella. Rivitalopihallemme ei pääse autolla ilman erillistä avainta, jolla avataan  ajoportit. Hyvillä mielin otin alennuksen vastaan mutta jos nyt joku jostain asunnosta haluaa huonekalut mukaansa niin kyllä portista varmaan pääsee ajelemaan jonkun perässä ihan muina autoilijoina.

Kukkiiko kirsikkapuut jo Seattlessa?

Aikainen lintu varaosan nappaa -reissu tarjoiltiin alunperin ”Jokohan kirsikkapuut kukkivat Seattlessa?” -matkana. Onhan toki huomattavasti romanttisempaa puhua ensin kirsikkapuiden kauniista kukista ja aikaisesta keväästä, kuin ruosteisista osista. Tuloksena oli yhdistetty autoilumatka Puyalluppiin ja Seattleen. Ei tullut ensimmäisenä kirsikankukat mieleen, kun Puyallupin huvipuiston parkkisella vetäisin pipon päähän ja hanskat käteen. Arto kaiveli hartaana korvalappuja etupenkin alta. Lämpöä oli viiden asteen verran plussan puolella ja tuuli kalsaa. Sateen mahdollisuus oli ennustettu olevan 10% luokkaa ja heti vartin jälkeen rojahti vähintään 9% kuuro. Sateenvarjoja ei mukana ollut, koska ”meteorogi” oli tulkinnut ennusteet parhain päin. Onneksi swapissa oli useita sisähalleja, joten sadetta pidellessä komppasimme ne läpi. Sää vaihtui iltapäivästä kirkkaaseen auringonpaisteeseen ja ulkosalla oli miellyttävämpää katsastaa mahdollisia löytöjä. Lauantaipäivä sujui iltakuuteen saakka swapissa ja lystiä oli. Kuulimme monta erilaista tarinaa myytävistä osista, autoista, moottoripyöristä ja veneistä.

Aika moni pikkupoika jäi hartaana kaivelemaan nenäänsä tämän lumikelkan edessä. Myyjä oli perinyt erilaisia menopelejä isoisältään ja kaupitteli niitä pois kertomalla ”että, ei me oikein tultu papan janssa juttuun, joten ei näistä voittoa tarvi saada”.

Väritykseltään erilainen, iloinen kevään vihreä avo houkutteli katselijoita. Tässä vaiheessa sateenvarjolle oli käyttöä.

Kait näistä kaksipyöräisistä vielä jotain kelvollista saa aikaan, vai kuinka?

Komea, melkein metrin levyinen lankku, olisi oivallinen istuinpuu puutarhaan tai voisihan sitä käyttää myös pöytänä.

Vanhat radiot kiinnostavat aina. Tässä olisi ollut tarjolla FM-asematkin. Toimivuudesta vaan ei ollut taetta.

5-ikkunainen vanhus muljautti yhden sun toisenkin harrastajan sydänalaa. Tällaista Fordiumin patinaa ei pitäisi entisöidä, jos se vain olisi suinkin mahdollista.

Erittäin harvinainen lepakkoauto. Emme ole tällaista aiemmin livenä nähneet. Kuvia vaan katseltu kirjoista. Keräilijällä oli todella kutkuttava valikoima leluautoja.

Tätä osastoa vartioi hellyttävän näköinen karhu. Myyjällä oli yhtä sun toista tavaraa alkuperäiskansoilta. Arto yritti kovasti hehkuttaa taustalla näkyvän kauriinnahkaisen mokkatakin ihanuutta mutta jostain syystä en oikein lämmennyt mokkahapsujen huiskeelle.

Sisähalleissa oli myytävänä kaikenlaista tavaraa, mitä keräilijä voisi kuvitella tarvitsevansa.

Japanilainen, erittäin harvinainen Jupitor 2 -vene, jossa on bensakone vauhtia antamassa.

Hehkuvan värinen paatti näkyisi varmasti Saimaalla seilaillessa. Näiden kaunottarien vieressä oli huisin pitkä Greyhound moottorivene.

Tässä olisi niitä ”sit joskus, kun mulla on aikaa” -projekteja. Hienoja vintage malleja, ei näitä joka päivä vastaan tule.

Voi olla, että vanhemmatkin pojat haluaisivat kurvailla tällaisella mopolla.

Jyrkän harmaa lava-auto oli todella söpö ilmestys. Kyllä siinä kelpaisi saunapuita kuskailla.

Arto oli ihan velttona tähän Art Deco muotoiltuun virtaviivaiseen potkulautaan. Tunnin kiemurtelun jälkeen hän päätti, että jos potkulauta on vielä myynnissä niin se on hänelle tarkoitettu. Jo vain, ei ollut kelvannut 1933 Chief Scooting Star vetoavasta ulkonäöstään huolimatta kellekkään. Loppupäivän Arto työnteli potkulautaa ja se olikin kätevä koska takapyörän sisällä oli joku naksuttava osa. Koko ajan kuuli, missä Arto liikkui ja jos ääni hävisi liian pitkäksi aikaa tiesi mennä toppuuttelemaan myyntipöydän ääreen pysähtynyttä, innokasta hamsteria. Potkulauta keräsi runsaasti huomiota varsinkin iäkkäämmiltä kävijöiltä. Moni muisteli, kuinka oli leuka kipeä tai polvi ruvella liian vauhdikkaiden mäkilähtöjen seurauksena.

Illalla pyyhälsimme Seattleen keskustaan yöksi. Sunnuntain hortoilimme ensin Seattlen keskustassa ja suuntasimme iltapäivästä Fremontiin (paikallinen Krunikka). Siellä oli mielenkiintoisia vintage-liikkeitä, joista löytyy kaikenlaista erilaista katseltavaa.

Usvaa pukkaa; sateinen ja harmaa Seattle on tuttu kaupunkinäkymä useasta TV-sarjasta.

Kahvi oli laihaa ja pekoni rapeaa. Aamiaisella oli hyvää aikaa suunnitella sunnuntaipäivän ohjelmaa. Etsimme vintage-puoteja ja vanhojen tavaroiden liikkeitä.

Pikkuisessa kahvilassa saattoi brunssin nauttimisen lisäksi kokea myös taidepläjäyksen. Nämä taulut muistuttivat meitä Kaisasta Onkamossa.

Miltäs tämä takki vaikuttaa? Parempi kuin hapsumalli, eikä ole reikiä vuorikankaassa. Saas nähdä, kuinka käy. Lähteekö takki mukaan Kanadaan vai jääkö vintage-puodin seinälle killumaan.

Värikkäät taksit rivistössä Seattlen keskustassa.

..kyllä ne kukkivat jo…

***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ******  ***

How Cherry Blossoms in Seattle means Come with me to the Swap Meet

Our trip to Early bird Swap Meet at Puyallup was sold to me as a “Do you think that Cherry Blossoms are blooming in Seattle? Let´s go there and have a look” –trip. It was the romantic way to express “Let´s go to buy some junk”. So we went to Puyallup and after that to Seattle. Weather was rather chilly with brisk breeze. It did not feel promising for the Cherry Blossoms. Our own meteorology guy (Arto) said that there is only 10% risk of rain. Well that risk realized soon but it was a good reason to go inside and have a look what was in the pavilions. We spent the whole day in the Swap Meet and catch many good stories from the sale parts, cars, motorcycles and boats. Later on we drove to Seattle and enjoyed our Sunday wandering around downtown. In the afternoon we visited in Fremont and the local vintage and antique shops. Finally we also find those Cherry Blossoms.

Vaarallisia valintoja rakastuneille pareille

Torstaina 14. helmikuuta vietetään Pohjois-Amerikassa Valentine´s Day -juhlaa eli suomalaisittain Ystävänpäivää. Kaupoissa on näkynyt helmikuun alusta saakka sydänkortteja, pehmonalleja, suklaarasioita ja muita ihastuttavia punaisia ja vaaleanpunaisia hörsöhömppiä hyllyt piukassa.

Ei ihme, että kauppiaat hierovat ikionnellisina pikkukätösiään, sillä tutkitusti Ystävänpäivän kunniaksi kassakoneeseen kilahtaa noin 11 miljardia taalaa. Kanadalainen mies kuluttaa keskimäärin noin 135 taalaa erilaisiin rakkaudentunnustuksiin (amerikkalaiset miehet tuplaten). Suurin piirtein puolet tästä rahasta käytetään kukkiin ja kortteihin.

Parisuhteessa olevilla on raskaita paineita ja kauaskantoisia seurauksia Ystävänpäivän lahjoista. Erityisesti naiset kilpailevat keskenään näistä muistamisista. Toimistossa voiton vie se, jonka pöydänkulma notkuu punaisien, pitkävartisten ruusujen painosta. Kahvipöydässä keskustellaan, kuinka kauas ja miten kalliiseen paikkaan puoliso tai miesystävä rahtaa vaimonsa Ystävänpäivää juhlimaan.

Ystävänpäivän vietosta jutellaan joka paikassa. Kävin hammaslääkärillä alkuviikosta ja hammashoitaja kyseli, että mitenkäs teillä Ystävänpäivää juhlitaan? Artolta naispuoliset työkaverit kyselivät samaa asiaa toimistolla. He myös kertoivat, että torstaina pitää pukeutua punaisiin vaatteisiin Ystävänpäivän kunniaksi.

Viikonlopun aikana näin useita miehiä tuskainen ilme kasvoillaan pyörimässä tavaratalojen hajuvesi-osastolla, koru-osastolla ja alusvaate-osastolla (siellä tosin ilme ei ollut niin tuskainen). Vääränlainen lahja voi ajaa parisuhteen karille, suhde uppoaa pohjaan ja pinnalle jää vain kevyet ilmakuplat kertomaan surullista tarinaa. Tämä voi olla seuraus liian huolettomasti valitusta lahjasta. Top 10-lahjalistalla ensimmäisenä on romanttinen illallinen puolison kanssa ja sijalla 10 liput urheilutapahtumaan. Keskivaiheilla pyörivät kukat, suklaa ja käsinkirjoitetut viestit leffaillan lisäksi.

Lähinaapurin pihalaatoilla oli päivän henkeen sopivat piirrokset ja tekstit.

Olin vetää aamukahvit väärään kurkkuun, kun luin lehdestä ilmoitusta ikimuistoisesta Valentine´s Day illallisesta. Ei siinä romantiikassa mitään vikaa ollut mutta ruoka oli aika hupaisa. Romanttisen illan menu oli spagettia ja lihapullia yhteiseltä lautaselta. Jotenkin en osannut yhdistää nauhaspagetin venyttämistä suusta suuhun ja viimeisen lihapullan antamista toiselle kovinkaan romanttisena juttuna. Ehkäpä olen liian vanha ja ollut aika kauan naimisissa.

Täällä on todellakin onnistuttu luomaan markkinat ja siitä aiheutuvat suoriutumistuskat periaatteessa hyvin iloisen päivän vietosta. Olin ällistynyt, kun kuulin, että noin 6-7 -vuotiaat tytöt eivät halunneet osallistua Ystävänpäivänä heidän normaaliin kerhoiltaan, koska siellä on mukana myös poikia ja on todella vakavaa viettä kyseistä iltaa poikien kanssa. Tämä kertoo aika paljon siitä, miten varhaisessa iässä pitää ryhtyä murehtimaan, kuinka monta Ystävänpäivä-korttia postiluukkuun tipahtaa ja onko siellä korttia siltä oikealta pojalta.

Lähikoulun pihalla tervehdittiin kouluuntulijoita isoilla korteilla.

Entäpä sinkut? Peittelevätkö he illalla itsensä sohvan nurkkaan skumppapullo kainalossa, suklaarasia toisessa kädessä ja vapaalla kädellä naputellaan telkkarin kaukosäädintä ja etsitään itkettävää rakkausleffaa? Ei välttämättä tai ainakin vähenemään päin. Tutkimukset kertovat, että sinkkunettisivuille tulee noin 60% kävijäpiikki, koska aktivoidutaan etsimään kumppania seuraavan vuoden Ystävänpäivälle. Osa taas järjestää sinkkubileitä, jossa nauretaan vedet silmissä hömpille rakkausleffoille, syödään hyvää ruokaa ja nautitaan kunnon juomia. Tarjolla on myös hemmotteluhoitoa kylpylöissä – vain ja ainoastaan sinulle itsellesi. Kukapa voisi sellaista vastustaa?

Ja meillä perinteiseen suomalaiseen tyyliin ei kovin kummoisesti Ystävänpäivästä ole vouhkattu. Arto ei uskaltanut kertoa koko totuutta toimiston tytöille siitä, mitä hän oli meille keksinyt. Ehkäpä hyvä niin, sillä ei hammashoitajanikaan kovin leveästi hymyillyt, lähinnä pyöritteli silmiään, kun kerroin, että menemme ”aikainen lintu madon nappaa” -romutorille eli penkomaan vanhoja moottoripyöränosia hyvissä ajoin ennen ajokauden alkua. Jos ei nyt nauhaspagettia imeskellä illallisella niin voidaan sitten kiskoa yhtäaikaa CBX:n takavaloa kaapeleineen muiden romujen alta esiin ”tätä olemme juuri etsineet”- hymy huulilla.

Aamujogurttiin taiteiltiin sydän-kuvio Valentine´s Dayn kunniaksi.

Juoppoa härkää

Arton synttärin kunniaksi päätimme mennä Stevestonissa olevaan Japanilaiseen ravintolaan, jossa tarjoillaan Teppanyaki-ruokaa. Ruoka valmistetaan isojen rautalevyjen äärellä, suoraan ruokailijoiden silmien alla. Rautalevy oli tässä ravintolassa kohtuullisen kookas eli noin 1,5 metriä leveä ja noin 80 cm syvä. Kokki valmistaa ruuan suoraan asiakkaiden lautaselle ja itse kokkaus on pienimuotoinen teatteriesitys.

Teppan tarkoittaa rautalevyä ja yaki tarkoittaa grillattua tai friteerattua. Arto oli aikoinaan käynyt Korean-reissulla tällaisessa paikassa mutta minulle kokemus oli uusi. Ruokalista oli vaikuttavan pitkä mutta päätimme juhlan kunniaksi kokeilla erityistä, japanilaista Kobe-härkää eli marmoroitua pihvilihaa sekä hummeria. Kobe-härän lihan on erityisen rasvaista ja eläimille syötetään vain parasta rehua, juotetaan olutta, soitetaan klassista musakkaa ja hierotaan rankan päivän päälle.

Kokille tuotiin ainekset rautalevyn äärelle ja eikun hönkä päälle. En ole vähään aikaan jos tuskin koskaan aikaisemmin nähnyt, kuinka siroilla kädenliikeillä, aivan kuin pianisti, kokki paloitteli lihan, hummerin ja muut lisukkeet rautalevyllä. Aloitimme pihvistä, joka valehtelematta suli suussa. Liha oli maukasta, pehmeää ja juuri sopivan kypsää. Lihalle tarkoitettu soosi jäi vähän kakkossijalle, sillä teki mieli herkutella pelkällä pihvillä. Natostimme jopa pienet palat pihvissä ollutta läskiä, jonka kokki oli leikannut erilleen, grillaten niitä kauemmin kuin lihapalasia.

Hummerille oli oma inkivääri-viinietikkasoosi, joka antoi mukavasti terästettä makunystyröille. Villilohipalojen päälle kokki lurautti valkosipuliseosta ja kyllä vaan lohi oli herkkupala vailla vertaa. Hummerin ja lohen valmistuksessa kokki ensin grillasi ne nopeasti ja otti värin pintaan. Sen jälkeen hän heitti rautakuvun herkkujen päälle ja turautti kannessa olevan reiän läpi vettä sisään. Kypsyminen viimeisteltiin siis höyrykylvyllä.

Lisukkeiksi kokki grillasi herkkusieniä sekä kesäkurpitsaa ja tämän annoksen kruunasi kunnon pala voita. Samoin lohipalasille leikattiin hyvän kokoinen voiviipale makua parantamaan.

Riisi tarjoiltiin niin, että kokki humautti rautapedille kupillisen munia, riisit hetken päästä perään ja annos oli hetken sekoittelun päästä valmis. Jopa idut tarjoiltiin rautalevyn kautta grillattuna.

Ruuanlaiton aikana kokki heitteli milloin mausteseospurkkeja, toisinaan veitsiä ja teräslastaa ympäri rautalevyä. Puiset pippuri- ja suolasirottimet olivat käteviä marakasseja, joilla kolisteltiin reippaat rytmit ruokailijoille. Kokki myös kopsutteli meille hyvää onnea tuovat suolat sirottimilla. Samaan aikaan hän kertoi, mistä ruuan valmistuksessa käytetyt raaka-aineet olivat peräisin. Kun ruoka tarjoillaan suoraan paistinlastasta lautaselle on raaka-aineiden tuoreus yksi onnistumisen pääelementti. Kokki kertoi, että epäonnistumisiin ei ole varaa, koska asiakas katselee ruuan valmistumista koko ajan.

Yksi näyttävimmistä kohdista oli tietysti liekitys. Reilut metrin korkuiset liekit leimahtivat iloisesti sekä pihville että hummerille. Artolta melkein kärventyi tukka, koska hän juuri kumartui katsomaan lähemmäs, kun kokki jysäytti pihvit tulille. Onneksi nopeat refleksit eli takatukkaheittotyylinen pään heilautus pelasti tilanteen täpärästi.

***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***  ***

Teppanyaki cooking

We were celebrating Artos birthday and decided to have excellent late lunch. Our goal was to taste teppanyaki style food. Japanese restaurant in Steveston was a good choice. The lunch hour rush was over and we enjoyed very peaceful atmosphere. The menu was long but our order was Kobe-beef, lobster and wild salmon.

Kobe is a special meet; heavily marbled, especially smooth type of beef. The whole lunch was prepared in front of us in original teppanyaki style. Arto has already experience for this kind of cooking in Korea. For me it was first time.

As our chef worked his knife, like a pianist, the food was cut into small slices. I haven´t seen so elegant chef performance before. The Kobe-beef melted in your mouth and has a buttery taste. Lobster with the ginger-vinegar sauce was also delicious. Wild salmon was served with garlic and I think that is my number one choice for next time.

The chef explained to us that the most important thing in teppanyaki style cooking is fresh product. He also put on a great show for us juggling with utensils. Arto almost burned his hair when he reaches forward to have a better look and the same time the chef start the flaming.