Postilaatikko Amerikan puolella

Jokunen viikko takaperin ajelimme Tsawwassenissa ja päätimme pyörähtää navigaattorin karttanäkymästä bongaamamme niemen nokassa. Mielessämme siinteli lauhkeasti mereltä pyörteilevä tuuli ja pehmoinen hiekkaranta. Stoppi tuli yllättäen karskin näköisten rajavartijoiden muodossa. Niemen nokka olikin USA:n puolella ja eipä sattunut olemaan passit mukana. Emme olleet aiemmin tutkailleet karttaa sen tarkemmin mutta nyt opimme, että Point Roberts jäi vuonna 1846 solmitussa Oregonin sopimuksessa erilleen muista USA:n osavaltioista. Kulku tapahtuu joko Kanadasta BC:n puolelta tai lauttayhteyksillä mereltä. Suuria linja-päätöksiä tehneet rauhansopijat määrittelivät rajan kulkemaan 49:ttä leveyspiiriä pitkin. Näin niemi jäi aika erikoisella tavalla muista erilleen.

Mielenkiintoista, täytyypä ottaa passit mukaan ja mennä joku kerta käymään tuumiskelimme. Tästä johtuen Arto oli heti kartalla, kun hänelle muutama päivä myöhemmin kerrottiin kätevästä tavasta saada postia USA:n puolelle. Avaa oma osoite/postilokero Point Robertsiin ja ”voila” kaikki USA:sta tilaamat paketit, kirjeet ja sun muut nyssäkät tulevat kätevästi=edullisesti sinne. Luonnollisesti niemen nokassa oli useitakin kyseistä palvelua tarjoavia yrityksiä tyrkyllä. Nyt loppui vatulointi suostuuko ebay-varaosakauppias lähettämään pakettia Kanadaan ja kuinka paljon extraa myyjä kehtaa ottaa postimaksuista. Arto suorastaa sädehti kertoessaan avanneensa minun nimissä osoitteen ja ensimmäinen lähetys on jo tulossa.

Kävin tutkimusmatkalla ensimmäisenä hakemassa kasan Honda varaosia ”possu pussissa” ostokseemme. Kuinka ollakaan kaasarit todellakin tarvitsivat huoltoa eli ne vuotivat. Pussillinen o-renkaita, tiivisteitä sekä muita ätylöitä odottivat noutajaansa Point Robertsissa. Matkaa on vaivaiset 22 km eli noin puolisen tuntia. Rajalla jonottelin 10 minuuttia ja sitten oltiinkin jo USA:ssa. Paikka on tosiaan pieni mutta viehättävä; muutamia gallerioita, kahviloita, kampaamo, autokorjaamo (huvittavaa kyllä vierekkäisissä taloissa), pari huoltoasemaa, iso ruokakauppa sekä meren rannalla sijaitsevia, hauskan näköisiä talosia. Yllättäen monen talon nurkalla oli myyytävänä-kyltti. SInänsä jos olisi kesämökin tarvetta paikka on ihanteellinen. Lähellä, meren rannalla, kauniit, avarat maisemat, ruoka ja juoma merkittävästi edullisempia kuin Kanadassa. Erinomainen paikka tavata kavereita ja järjestää juhlia. Kesällä ihastuttava mutta talvella todennäköisesti tuulee niin maan perusteellisesti joka ilmansuunnasta, että villasukat vaan pyörivät jaloissa ja pipo päässä.

TSB-kuljetuspalvelun pihalla oli säpinää. Auto ei edes mahtunut pihalle parkkiin, koska siellä kieriteltiin vauhdilla uusia renkaita SUVien kyytiin. Jono ulottui ulko-ovelle mutta palvelu oli mutkatonta. Odotellessa oli hyvä seurailla, miten tottuneemmat vakiokävijät asioivat. Paketin saatuaan, se avattiin saman tien ja jos tavara oli ok niin pahvit ja pehmukkeet taiteltiin siististi omiin kierrätyslaatikoihin. Saapuneet tavarat sullottiin mm. käytetyn näköisiin muovipusseihin tai kiskottiin päälle tai jalkoihin. Vanhat läpsyt heitettiin auton takakonttiin. Eipä taida kaikki ilmoittaa tullissa rajalla, mitä ostivat ja millä hinnalla? Esimerkin innostamana purin paketin ja osat sujahtivat käsilaukuun, sillä jokaisen naisen käsiveskassa on kaikenlaista tarpeellista tavaraa bensansuodattimista alkaen? Näin ensikertalaisena olin kuitenkin kuuliainen ja kerroin mitä hain ja mitä ne maksoivat. Hyvät päivän jatkot toivotti tullivirkailija Kanadan puolella eli se siitä sitten.

Toisen hakukeikan teimme Arton kanssa kahdestaan mutta meillä oli tiukka aikataulu koska saman iltapäivän aikana piti vuokrata paku ja käydä hakemassa pöytä Deltalta. Lauantaista johtuen tullijono oli pidempi mutta noin reilussa vartissa päästiin USA:n puolelle. Arto oli tilannut Honda 500 Fouriin täsmälleen alkuperäisen kullan värisen varatankin. Ajatuksena oli, että varatankkia ei koskaan tarvita, kun sellainen on. Fourin väritys on haastava ja nykymaaleilla samaa sävyä ei saa aikaiseksi. Niinpä tankki oli tosi hyvä löytö. Odottamassa oli myös Honda-juliste autotallin seinää koristamaan. Paketit saatuamme ja sisällöt tutkittuamme ryhdyin ”kokeneena kettuna” taittelemaan pahvilaatikoita. Siinä samassa, kun tartuin tankin pahvilaatikkoon mattopuukko kädessä alkoi Arto ulvomaan, kuin hätää kärsivä elukka. Ei kait siinä tankissa ollut sittenkin joku lommo tai reikä, mietin minä mutta sain ulvonnan seasta selville, että Hondan alkuperäistä tankin pahvilaatikkoa ei saanut missään nimessä leikellä tai taitella, vaan se viedään kotiin suurena aarteena. Nyt on tallin hyllyllä ”tosi” arvokas pahvilaatikko sisällään Fourin tankki ja sen vieressä Honda-juliste.

Possu pussissa saapui kotio

Vapun aikaan muistaaksemme vihjailimme mahdollisesta moottoripyörähankinnasta. Kuten arvata saattaa, meillä niin kovin selatulta ebay-sivustolta löytyi vuoden ´82 mallia oleva Honda CB900F. Tästäpä pyörä rouvalle tuumasi Arto ja vappuhurmiossa huutaa pamautti Hondan meille. Pyörä oli myytävänä Wisconsinissa USA:ssa ja sitä kauppasi liike, joka kertoi pyörän seisseen museossa viimeiset vuodet. Vähän ajettu, alkuperäisena pidetty eikä ropeloitu – tätä toivoimme. Ostimme ns. possun pussissa, sillä emme suinkaan intautuneet lentämään kauas Wisconsiniin ostoksille. Uskoimme kuvia ja myyntipuheita. Rahan siirtäminen liikkeen tilille vei ensimmäiset pari viikkoa. Seuraavaksi järjesteltiin kuljetuksia ja sitten olimme Suomessa muutaman viikon. Aikaa vierähti pari kuukautta ennenkuin pääsimme ensimmäistä kertaa kurkistamaan ”possua” Blainen varastossa juuri USA:n puolella lähellä Kanadan rajaa.

Jännää oli nostaa tallin liukuovi ja nähdä päräyttävän hienokuntoinen 900F. Pyörä vaikutti kuin yhden kesän ajetulta, joka sekin vain kauniilla ilmalla. Mittarissa oli aidolta vaikuttavat 8100 mailia.  Kaikki Honda-tehtaan maalikynä merkinnät pulttien päissä ja monet kokoonpanolinjan tarrat näkyivät koskemattomina paikoillaan. Nehän lähtevät muutamassa pesussa pois. Olimme todella tyytyväisiä!

Käynnistäminen pitkän seisonnan jälkeen takkuili, mutta sitä osattiin odottaakin – kaasarien remontti on näissä 30 vuotta vanhoissa hyväksyttävä osana harrastusta. Hondalla pystyi kuitenkin ajamaan, jihuu. Ja sitten paperisotimaan.

Jätimme Hondan USA:n puolelle minivarastoon ja menimme pyytämään heikäläisiltä maastavientilupaa. Byrokratiaan pitää varata 72 h, jonka aikana viranomaiset varmistavat kaiken olevan kunnossa, ettei ajoneuvo ole varastettu tai kiinnitetty tai muuta häikkää. Palasimme kotiin ja teimme vakuutuksen, jotta voisimme ajaa Kanadan puolella. Samalla kuulimme, että Hondan pitää saada lupa USA:n puolelta, jotta voimme ajaa sillä heikäläisten maanteillä. Vaikka matkaa oli vain kilsa rajalle asti. Ei kuulemma saa edes työntää…

Kolmen päivän kuluttua kuittasimme Hondan ulos varastolta, haimme DMV:lta temporary permitin, ja päräytimme USA tulliin. Kaikki oli kunnossa ja Export OK leima mäjäytettiin rekisteriotteeseen. Jatkettiin 100 metriä Kanadan puolelle, mutta pahus – ajokaistat oli järjestetty niin, että jouduimme Nexus-korttilaisten pikakaistalle. Koska Nexus-lupaa ei ollut rajavartija haukkui meidät, otti passit pois ja kirjoitti 124 Kanadan dollarin sakot molemmille. Ne sai mennä maksamaan samaan paikkaan, missä hoidetaan ajoneuvojen maahantuontikin, maksetaan verot sun muut. Mutta tämäpä virkailija palautti passit ja mitätöi sakot, koska hänenkin mielestään kaistat on järjestetty hassusti. Sitten vain olimme iloisia ajoneuvoveron maksajia ja vastineeksi saimme taas leimoja papereihin. Karautimme highwaylle, kotiappäin.

Tämä ei ollut mikä tahansa nakkikioski vaan USA:n rajan puolella oleva parkkis, jonne parkkeerataan rajan yli menevät ajoneuvot. Tässä kohtaa hyräilimme Sleepy Sleepersien biisiä ”Ei oo kioskilla nakkeja”.

Taktikoimme, että Anki ajaa autolla perässä. Jolloin Honda rekisterikilvettömyys ei niin paista silmiin. Jännityksen maksimoimiseksi ei ole vielä myöskaan paikallista prätkäkorttia (vasta ns. pöllönkolmio). Kommelluksitta päästiin kotikulman vakuutustoimistoon, jossa tuttu intialainen täti tarkisti pyörän sekä hoiti rekisteröinnin. Kilvet ruuvattiin pihassa paikoilleen ja  loppuhurautus kotitalliin.

Nyt alkaa olla Kanadan elämä mallillaan, kun on auto ja klassikkomotskari. Sekä se sohva…

Vaahteranlehti nassuun ja menoksi

Heinäkuun 1.päivänä juhlitaan Kanadan kansallispäivää. Paraati-kulkueet, rento yhdessäolo ja ilotulitukset päivän päätteeksi ovat osa ohjelmaa. Me pyörähdimme kansallispäivänä Stevestonissa, jonne kerääntyi kansaa maistelemaan grillattua lohta sekä juhlimaan 145:tta kansallispäivää.

Kanada-päivän rekvisiittaan kuuluvat kaikenlaiset punavalkoiset asusteet. Arto panosti ensimmäisellä kerralla todella viileisiin Kanada-aurinkolaseihin. The Bay -tavaratalon myyjä oli aidosti ilahtunut, kun kuuli, että juhlimme nyt ensimmäistä kertaa Kanada-päivää. Hän vilpittömästi kehui Artoa onnistuneesta asustevalinnasta. Ylpeä vaimo nyökki kuuliaisesti, naama peruslukemilla vieressä. Naureskelin vasta sovituskopin verhojen takana ja tirskunnan kuultuaan samainen myyjä kovin huolestuneena kyseli, että kuinka rouvan t-paidan sovitus oikein sujuu.

Steveston oli aikoinaan yksi vilkkaimpia kalasatamia. Sunnuntaina paikalla oli runsaasti purjeveneitä, joihin pääsi tutustumaan ja haistelemaan tervatun veneen tuoksua.

Tämä parivaljakko lauleskeli iltapäivän ratoksi koira leppoisasti jaloissa pötkötellen Marine Garagen parkkisella. Paikka oli nimeltään Seppo´s Garage ja taitaapa olla nimestä (sukunimestä Nivala varsinkin) päätellen suomalaisperäisen heppulin omistama paikka. Tästä pitänee ottaa selvää joku kerta tarkemmin.

Käsittääksemme Marine Garage on ollut myös ABC:n Once Upon a Time -sarjan kuvauksien tapahtumapaikka.

Kanada-päivän asusteisiin kuuluivat punavalkoiset paidat ja hatut, vaahtereanlehtilippu-kaavut, punaiset rintsikat, poskimaalaukset joko vaahteranlehdellä tai punavalkoisin raidoin sekä punainen, lötsymuovinen kertismuki. Aika harvalla tosin oli mukissa miestä vahvempaa juomaa ainakaan iltapäivän aikana. Ihmiset pitivät hauskaa ja seurustelivat leppoisasti keskenään limpparin voimalla. Iltaa kohti juomat luultavasti vahvistuvat.

Googlen hakusivuille oli Kanadan kansallispäivän kunniaksi taiteiltu kuvaava piirros.