Ace Cafe -hengessä LeMayn automuseolla

Kesällä avatun LeMayn automuseon ohjelmaan kuuluvat erilaiset viikonlopputapahtumat museon viereisellä nurmikentällä. Me käväisimme katsomassa ”MEET AT THE ACE – A Summer Shakedown 2012” -tapahtumaa, jonne oli saapunut viimeisteltyjä näyttelypyöriä nurmikentälle sekä jatkuvasti vaihtuva ”näyttely” parkkiksella. Komea keli – aurinkoinen, lähes pilvetön päivä helli ja hiosti paikalla olijoita.

Täällä on havaittavissa ”downshiftausta” hurjista kuutiolukemista ketterämpään ja kevyempään suuntaan. Alan lehdissä on kirjoituksia, kuinka on mukava ajella ketterällä kauppakassilla pitkin katuja. Nassevuosien kahvakoplan reissut varmaankin siintävät muistissa, kun huoletonna viiletetään mutkateillä kevyesti kurmootellen. Jos kuutiotuumissa on tingitty niin viimeistely on viimeisen päälle viritetty.

Alkuperäisestä punaisesta Hondasta on tehty pitkä ja harras matka nurmikentällä seisovaan komistukseen. Mielenkiintoisia yksityiskohtia – pinnavanteet, keskitanko, satula, sissy bar, lamppu, pakoputki jne. Jos vieressä ei olisi ollut alkuperäistä kuvaa mallina niin vaikea olisi ollut kuvitella, mistä on lähdetty liikkeelle. Erinomaisen hauska peli.

Honda CB500 T -pyörän rakentaja lienee kiintynyt harmaan eri sävyihin. Satulaa myöten pyörästä oli tehty ”harmaa” kaunotar.

Herkullisen keltaisia ja kauniisti loppuun saakka viimeisteltyjä yksityiskohtia. Alkujaan tämä on 1974 Honda CB 360.

Tämä kaksikko keräsi katseita ympäri nurmikenttää cruisaillessa. Periaatteessa sama rakenne molemmissa mutta lopputulos aivan eri tyyliä.

Randyn rakentama DecoPod on valmistunut hänen aiemmin tekemänsä Decolinerin innoittamana. Heppulilta ei ainakaan mielikuvitusta puutu. Koeajolle en päässyt mutta kylmät tyypit antoivat mielikuvaa ajonautinnosta. Randyn mukaan mutkiin kallistelu sujuu helposti ja tasaisesti. Randyn rakenneltuja pelejä voit ihastella http://www.blastolene.com/Work_in_Progress/deco.htm osoitteessa.

Vintagenäyttelyssä Chilliwack Heritage Parkissa

Aikainen ja vielä utuinen sunnuntaiaamu saatteli meitä matkaan Chilliwackiin vintage-moottoripyörien näyttelyyn. Luvassa oli satoja moottoripyöriä ja mikä parasta varaosakauppiaita tiskit notkuen ruosteisista ”aarteista”.

Maukkaan punainen Cafe Racer Honda CR750 somisti Vic Osersin ja Keith Simmonsin osastoa. Taustalla näkyy tolpan nokassa 6-sylinterinen CBX:n moottori. Olipa hauska päästä tutkailemaan moottoria vapaasti joka kantilta.

Honda CR750 Replica vuosimallia ´72 oli herkällä kädellä kutiteltu kisapyörä. Pojat kertoivat, että koneesta löytyy tehoja 900:n verran ja radalla paiskotaan aikaennätyksiä.

Pohjaton kassi odottaa kita ammollaan aarteita myyntipöydältä kohti meidän tallia. Ron McDonald kauppasi mielenkiintoisia ja meille tarpeellisia harrikan-osia. Mukaan lähti astinlautakumeja, jousia, kahvatupet ja kaikenlaista muuta. Kassia piti välillä käydä autossa tyhjentämässä, että mahtui lisää herkkuja kyytiin.

Nassevuosien mopot siistissä rivistössä. Varmasti kaikilla on jonkinlainen muistikuva 60-70-luvun tossumopoista.

Erikoinen poikkeus moporivistössä. Tällaista 75 cc Kawasaki-mopoa emme tienneet olevankaan tai siis Arto ei tiennyt ja minä en edes ymmärtänyt. Aikoinaan minusta kaikki tossumopot näyttivät samanlaisilta ja tupruttivat sinistä savua. Muistelin, kuinka kaverini Aata ajeli pikkuveljensä tossumopolla meille kyläilemaan ja kuinka monta kertaa sitä mopoa työnnettiin käyntiin tai maantien laitaa pitkin takaisin kotiin. Taisimme todeta, että polkupyörällä pääsee helpommin perille vaikka joutuikin ihan itse sytkyttämään.

Suurin osa pikkumopoista ajettiin aikanaan täysin loppuun tai kiedottiin liian kovan vauhdin seurauksella koivun ympärille kurvissa. Peltomopot ja muuten vaan raadot hylättiin ladon taakse haisemaan. Siellä vesi  ja pakkanen sekä hiiret tekivät tehtävänsä ja pyörästä jäi pelkkä ruosteinen kasa jäljelle. Tämä näkyy nykypäivien hinnoittelussa. Pikkumopot ovat todella arvokkaita aarteita ja viimeisen päälle entisöitynä (siis ylientisöitynä) hinnat nousevat huimiin lukemiin.

Cafe Racer-tyyliä Rockers-hengessä.

Tässä kohtaa lemahteli bensan hajua ja öljyn katkua mutta eipä se ihastelua haitannut. Johan oli peli ja ajamalla paikan päälle tuotu. Vincentissä oli vanhaa vain moottori kaikki muu sen ympärille oli uutuuttaan kiiltävää käsin tehtyä taidetta.

Parkkiksella oli toinen mokoma mielenkiintoista katseltavaa laidasta laitaan. Sulassa sovussa vanha harrikka, uudehko skootteri ja pikkutrike parkkeerasivat hiekkakentällä. Skootterikuski oli asentanut lemmikkiään varten ihan oman kopsan takamatkustajan paikalle. Siellä matkustaa Kille-koira mukavasti tuulen suojassa tai Nöpö-kissa.

Ollaanks vähän samiksii? Täällä näkee usein, kuinka on lähdetty yhdessä ajelulle ja kaikilla on lähes samanlaiset pyörät alla. Olemme nähneet punaisten matkapyörien joukon ja villein oli kirkkaan keltaisilla, Harely Road King -matkapyörillä ajellut miesjoukkio. Johtuneeko siitä, että kauppias myy monta pyörää halvemmalla vai ostaako joku ensin ja sit muut toteaa, että mulle kanssa?

Ankin suosikki oli iso UL-lättis. Ihan tuli ikävä Helsingin tallissa ”pientä laittoa” odottavaa lättistä. Rempassa päästiin tällä reissulla vähän eteenpäin varaosa-hankinnoilla.

Makoisia karhunvatukoita

Viikonlopun pyöräretkellä löysimme lähipellolta erinomaisen karhunvatukkapusikon. Täällä kasvaa lähes joka tien pientareella ja meren rannalla valtavat pusikot karhunvatukoita.

Pusikot ja marjat ovat isoja ja niin ovat myös piikit. Jos aikoo mennä syvemmälle pusikkoon on syytä varustautua paksulla nahkapuvulla. Suurin osa tyytyykin poimimaan marjoja reunamilta ja tiheämmät paikat jäävät lintujen herkuteltaviksi.

Vatukat ovat todella makeita ja herkullisia. Päivän saalis päätyi herkkuhetkeksi vaniljajäätelön kera.

Pyöräilykypärästä sai kätevän vatukkakipon marjoille.