Superkuun aikana kuu näkyy normaalia suurempana ja hurjan kirkkaana taivaalla. Kuu on kiertoradallaan lähinnä maata samaan aikaan, kun on täysikuu. Pojat kävivät kuvaamassa kuuta ja taisivat ulvahtaakin pari kertaa.
Juhannusaattona ovikelloa soitteli kaksi suomalaista poikaa Meilahdesta. Kesän yöttömän yön kunniaksi saimme vieraita Suomesta – tosin he ajelivat San Diegosta maisemareittiä pitkin Vancouveriin. Ystävämme Meilahdesta saapuivat odotetulle visiitille ja olipa mukavaa viettää kesäjuhlaa heidän kanssaan.
Ihan perinteisesti se ei mennyt eli kokko jäi palamatta, saunat saunomatta ja uhkailuistani huolimatta jätin lähipuiston koivut rauhaan. Ovea ei siis ympäröinyt koivukuja. Makkarat jäi grillaamatta mutta onnekkaasti Philip, tuo loistava kokki vailla vertaa taikoi meille maistuvia pihvejä grillissä ja valmisti raikkaita salaatteja lisukkeeksi. Kyllä tällaisia kokkivieraita saa tulla lisääkin käymään, nam.
Poikien kanssa viihdyimme Juhannuspäivänä Vancouver Collector Car Show – näyttelyssä. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa ja odotukset mm. huutokaupan osalta olivat korkealla. Kaupanteon aikana vannotimme vekaroita pitämään kädet visusti taskussa. Meklari pulputti lukemia sellaista vauhtia, että meitäkin hengästytti ja väärään aikaan käsiä heiluttelemalla olisi voinut tulla lisätuliaisia kotiin – kohtuullisen kalliita sellaisia. Tosin esimerkiksi tummanvihreä Dodge Charger ´69 500 Hemillä meni naurettavalla 100 000:n taalan summalla vasaran alle. Etukäteen hinnan arvioitiin kiipeävän lähemmäs 170-180 000. Tälllaisia autoja on valmistettu 26 kpl, joten harvinainen peli ja kyllä me sitä ihastelimme piha-alueella.
Näyttelyssä oli esillä noin 500 ajoneuvoja ja Tapion laskujen mukaan näimme niistä ainakin 400. Poikien mielestä vanhat autot ovat paljon hauskemman värisiä kuin uudet ja Toivo innostui kuvaamaan erilaisia keulamerkkejä sekä erikoismaalauksia reilusti yli sadan kuvan verran.
Päivä kului mukavasti autojen seassa pyöriessä, hattaraa mussuttaessa (miten sitä voi syödä pussillisen kerrallaan????), jätskiannoksilla herkutellessa ja taidettiin me jotain terveellistäkin välillä syödä – porkkanoita. Toivo ja Tapio valikoivat Artolle sopivaa Hawaijipaitaa. Mieleinen löytyi perusteellisen etsinnän jälkeen. Poikamainen valinta – pin up-kimuleita motskariajelulla. Tässä vaiheessa minä kerroin, että rahat on loppu ja paidat saa jäädä tangolle roikkumaan.
Viereinen tivolialue kiehtoi myös kovasti mutta aivan kaikkeen ei aika rittänyt, joten tivolirenkutukset saivat jäädä toiseen kertaan. Onneksi niin, sillä hattara olisi voinut pyrkiä ylös, kun vuoristoradassa syöksytään vaunulla hurjaa vauhtia alas.
Tapaan RMCS:ssä eri puolilta maailmaa tulevia henkilöitä säännöllisesti kerran viikossa. Kokoonnumme yhteen ja harjoittelemme englannin kieltä. Monelle heistä ryhmätapaaminen on tervetullut hetki omaa aikaa perheen ja kodin ulkopuolella. Jokainen tuo vuorollaan ryhmään aiheen, josta haluaa keskustella esim. lehtiartikkelin tms. Vaihtelun vuoksi ehdotin, että tekisimme omat aarrekartat. Ajatus oli varsinkin aasialaisille uusi mutta ennakkoluulottomasti he suostuivat leikkiin mukaan. Osa heistä varmaan ajatteli, etä taas tuo suomalainen nainen keksii noita hömpötyksiään.
Aarrekartan voi toteuttaa monin tavoin mutta helpoiten se tehdään varaamalla vino pino lehtiä, sakset, liimaa ja iso kartonki. Jokainen voi miettiä oman unelmansa, johon tähtää tai vain leikellä kuvia, jotka puhuttelevat erityisesti juuri sillä hetkellä. Samaan aarrekarttaan voi tehdä useampia eri unelmia esim. työ, vapaa-aika, koti jne. Kerralla työstettäviä asioita on hyvä olla rajallinen määrä, joten 1-4 aihetta on aikas passeli.
Raahasin ryhmään suomalaisia lehtiä ja sepä toi mukaan aivan uuden ulottuvuuden. Ryhmäläiset eivät ymmärtäneet sanaakaan tekstistä ja niinpä he keskittyivät täysillä kuvien katseluun. Joukossa oli myös paikallisia lehtiä ja niiden kanssa aika tahtoo mennä lueskeluun mutta toisaalta saimme aikaan hyviä keskusteluita. Joukossa oli mukana yksi nuori mieskin ja hän joutui kuuntelemaan, kuinka muotitietoiset naiset vaihtoivat kommentteja Victoria´s Secret -katalogin valikoimista. Tässä kohtaa täytyy mainita, että ryhmämme on ollut pitkään yhdessä ja pystymme juttelemaan lähes mistä tahansa aiheesta. Rohkeimmat leidit nimittäin kyselivät Tomakselta mielipiteitä asusteista ja hepeneistä.
Aasialaisten aarrekartat olivat selkeästi työpainotteisia. Uraputki – menestyksekäs businesnainen (unelmavartalo jakkupuvussa), koti ojennuksessa ja lapset pärjäsivät koulussa. Italialaisen aarrekartta pursusi värejä ja ihmisiä ja oli ihanasti erilainen muihin verrattuna. Osa joukosta pystyi ”irrottelemaan”, kun puhuin heille, miten tärkeää on tehdä aarrekartta itsestään ja omista, todellisista unelmista.
Jokainen selitti vuorollaan oman arrekarttansa tarinaa ja merkitystä. Oli aivan uskomatonta, miten jotkut kuvat sekä siihen liittyvät unelmat nappasivat yhteen. Tulkkasin kuvissa olleita kuvatekstejä ja esimerkiksi merenrantakuva miehestä ja kallioista osui niin kohdalleen Rebekan haaveiden kanssa, että ei voinut kuin ihastella.
Lopuksi palkitsimme itsemme runsaalla lounaalla yhdessä toisen ryhmän kanssa. Täällä on tapana, että jokainen tuo jotain syötävää ja juotavaa ja sitten nautitaan ”saaliista” (potluck). Samalla vietimme pienimuotoista ”Baby Showeria”, sillä Indere oli jäämässä vauvalomalle. Pikkuruikkuisia sukkia sekä muita vauvahepeneitä pursuili aarrekarttojen ympärillä ja tunnelma oli korkealla. Aivan mainiota menoa.
Synkänsininen taivas ei luvannut kummoista lentosäätä, kun eräänä lauantaiaamuna (varhain) suhasimme taksilla kohti Richmondin vesitaso”lentokenttää”. Vancouverin ja Richmondin alueella pörrää paljon vesitasoja ja niiden kyydissä pääsee ripeästi lähisaarille. Me olimme menossa Nanaimoon Vancouver saarelle katsastamaan mahdollista toista autoa. Shekki kuumotti käsiveskassa ja autokuume poltteli poskia, kun toiveikkain mielin kömmimme sisälle koneeseen. Pilotti lupasi kuoppaista matkaa, sillä tuuli oli yltynyt varsin navakaksi mutta onneksi olin jo hyvissä ajoin aamulla ahtanut itseeni pahoinvointilääkkeitä. Arto pääsi istumaan apupilotin paikalle ja sai kuulokkeet päähänsä. Minä sen sijaan jouduin tyytymään omiin kertiskorvatulppiin.
Hauska oli nähdä Richmondia yläilmoista käsin. Merellä olimme molemmat aivan tohkeissamme, että tuolla menee valas tai vähintään hylje…..paitsi että sehän onkin uppotukki. Tukkeja näkyi yllättävän paljon ja en todellakaan haluaisi olla veneilijä, joka niitä joutuu väistelemään.
Nanaimoon laskeuduttiin tyylikäästi vesisateessa. Reissu jatkui taksin takapenkillä ja suunnittelimme jo kotimatkaa lautalla takaisin myöhemmin iltapäivällä. Varmuuden vuoksi varasimme paikankin, että mahtuisimme varmasti kyytiin. Vanha sananlasku – älä nuolaise ennenkuin tipahtaa – toteutui meidän kohdalla juuri, kun olin laskenut shekin autodiilerin pöydälle.
Diilerin ilouutinen, autoa ei oltu rekisteröity, vaikka se oli vuoden 2011 mallia sai näppini liikkeelle ja hitaasti mutta epäröimättä vedin shekin takaisin käsilaukkuun. Varmuuden vuoksi napsautin lukonkin kiinni. Käytetty auto (oli ollut pelkästään diilerin kilvissä) katsotaan Suomeen tuotaessa uudeksi jos ensirekisteröinti tapahtuu vasta nyt, joten emme halunneet sellaista hankkia. Siitä olisi joutunut maksamaan uuden auton verot ja eihän sellaisessa ole oikein järkeä.
Nenä pitkänä kävelimme lauttasatamaan. Vanvouveriin saapuessamme kotimatka taittui auton sijaan julkisilla. Kyllä harmitti mutta tulipahan lenneltyä vesitasolla.
Meidän mielestä huvittavalta kuulostava ravintola Hanwoori tarjoaa nimestään huolimatta herkullista ruokaa Burnabyssa. Annokset eivät suinkaan ole hanvoorista vaan neljänä vuonna peräkkäin palkittua sapuskaa. Korealaisia herkkuja tarjoava ravintola on usein täpötäynnä ruokailijoita ja muutaman kerran olemme kääntyneet ovelta pois jonon vuoksi. Nyt lykästi, sillä olimme sopivasti liikkeellä ennen illallisaikaa ja lounas oli mennyt ohitse.
Tilasimme Shabu Shabu -annoksen, johon kuului erilaisia kasviksia, sieniä sekä ohuen ohueksi leikattuja lihasiivuja. Niitä keiteltiin pöydän keskellä porisevassa padassa. Alkupaloiksi nautittiin kimchiä ja muita marinoituja tai fermentoituneita herkkuja.
Meillä oli sen verran nälkä, että valokuvaus muistui mieleen lautasten jo tyhjennyttyä mutta muutama kuva sentään otettiin. Minä olin varsin innostunut lepakkokahvaisesta keittoastiasta. Melkein yritin salakuljettaa sen mukanani kotiin.
*** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** ***
Finally managed to arrive at the right time, have a table without wait and eat in Restaurant Hanwoor located in Burnaby. We ordered traditional Shabu Shabu dish and it was tasty. Of course we had kimchi and side dishes such as sweet glazed potatoes, steamed broccoli, bean sprouts and pickled daikon radish. I fancy the cooking bowl with bat figure. It would be nice to have that kind of bowl at home too.
Monroessa Cascades-vuorien juurella sujui lauantaipäivä rennosti romuja…öh…aarteita katsellen. Kaikenmoista hauskaa vimpainta sekä tarinaa nähtiin ja kuultiin. Tämä tapahtuma on tyypillinen rento swappi, jossa voi törmätä elämänsä löytöön tai vain hihitella kaikenlaiselle krääsälle, mitä myytävänä onkaan.
*** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** ***
We visited in Monroe Swap near Cascade mountains (US). Had a nice, relaxing Saturday watching junk…no…treasures. Overall we saw wonderful fun widgets, as well as heard many great stories. This event is a typical laid-back swap, where you can walk and maybe find the deal of the lifetime or just browse all kind of interesting junk.
Arton työpaikan parkkiksella on mekastettu ja röntöstelty viime aikoina oikein urakalla. Työntekijät ovat ryhtyneet erilaisiin varotoimenpiteisiin suojautumalla mm. muovipusseilla, kuulokkeilla ja hajusteilla. Algoritmejä suunnitteleva keksijäheppuli istuu ikkunan vieressä kuulokkeet päässä, jotta saa työrauhaa. Eipä siis uskoisi, että kaiken hässäkän takana on pikkuinen lintunen.
Peilin päällä keikkuva pikkuinen visertäjä mökästää aamusta alkaen, repii nokallaan tiivisteitä ja raapii varpuleillaan naarmuja maalipintaan.
Ilmeisesti sivupeilistä näkyvä reviirille tunkeileva ”uhka” saa pikkuisen visertäjän raivon partaalle. Peiliä nokitaan, raavitaan, motkotetaan ’äänekkäästi visertäen ja kaiken kruunaa suunnaton määrä linnunkakkaa. Ällistelimme, miten paljon tavaraa noin pienestä linnusta oikein pusertuukin ulos. Muutamassa autossa koko etuovi oli täplitetty vauhtiraidoilla. Tämä tuostoshan syövyttää maalipintaan varsin nopeasti jälkiä. Ammatilaiset sanovat, että alle puolessa tunnissa jää maalipintaan syöpymää.
Parkkiksella on kehitelty erilaisia suojatoimenpiteitä. Muovipussit ja hajusteet ovat kärjessä toimivuudeltaan.
*** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** *** ***
The little bird is making a huge mess in the parking lot at Arto´s workplace. Apparently the bird is seeing imaginary enemy from the side mirrors. Bird attacks the mirror by scratching, by poo, making a loud chirp and tearing off the door weather strips.
Car owners try to cover their vehicles by plastic bags and scents. Inside the office people who works near the window cover their ears with headphones. So there is a lot of hassle because of the small bird.
Anki ja Arto Kanadassa 