Huutokaupassa on tunnelmaa

Kunhan appiukko kuulee, niin hän tulee olemaan ylpeä miniästään. Olen nimittäin löytänyt aivan uuden harrastuksen; huutokaupat. Appi on innokas huutokaupoissa kiertäjä ja kertoo aina löydöistään. No minäpä sitten menin elämäni toisen kerran huutokauppaan muutama viikko sitten. Kerran olen aiemmin käynyt noin 25 vuotta sitten juttukeikalla. Tein paikallislehteen hauskan artikkelin kesäpäivän tunnelmasta huutokaupassa. Varsinainen syy huutokauppaharrastukselle on, että kotimme tarvitsee edelleen huonekaluja ja lähellä on kätevästi Love´s Auctioneers&Appraisersin huutokauppahalli. Lähes joka viikko on erilaista tavaraa keskiviikkoisin innokkaille huutajille tarjolla. Huutokauppa alkaa yleensä kolmelta ja päättyy puolen yön tietämissä. Toki aika riippuu tavaran määrästä ja huudoista.

Huutokaupassa oli kaikkiaan 956 tuoteriviä myytävänä, jotka kaikki menivät kaupaksi. Koruja, kippoja, tauluja, mattoja, huonekaluja, raamattuja, turkkeja, keräilyesineitä ja paljon muuta. Eilisessä huutolaupassa vaikuttavin myytävänä oleva tuote oli kokonaan kuparilevyllä päälystetty noin kolme metriä leveä lipasto. Samaan sarjaan kuului yhtä leveä kuparinen peilinkehys. Komistaisi mitä tahansa huonetta. Yksi illan mielenkiintoisimmista tuotteista oli kuudella tonnilla huudettu Salvador Dalin "Biblia Sacra" -setti. Katselin netistä, että sellaisesta pyydetään yleensä noin 30.000 USD tai jopa 75.000 USD. Toki en tiedä oliko setti aito vai taidokas kopio mutta ihan mielenkiintoista sitä oli hypistellä.

Ensimmäisillä kerroilla tutustuin systeemiin ja yritin pysyä meklarin vauhdissa mukana. Heppu jollottaa taukoamatta iltapäivästä puoleen yöhön tasaiseen tahtiin. Tarkkana pitää olla, sillä välillä ei oikein ehdi seurata, että huudetaanko summa jo toisella satasella vai korotetaanko vasta kympeillä. Muutaman kerran jälkeen on jo tuttuja naamoja paikalla ja samoja tyyppejä näkyi viikonlopun isossa keräilytapahtumassa myymässä löytöjään.

Eras pariskunta aikoo ilmeisesti pitää vähän isomman kahvikestit,, sillä he huutivat laskujeni mukaan illan aikana noin sata erilaista kahvikuppia. Siis ei mitään tiettyä sarjaa vaan erilaisia kahvikuppeja, joita myytiin suunnilleen kymmenen kupin erissä.

Osa siis tekee vakavaa bisnestä ja osa vain huvittelee paikan päällä. Tuttavaporukat tulevat paikalle ja välillä joku käy hakemassa isot satsit take away-ruokaa vastapäisestä Wendystä. Iloinen seurustelu jatkuu uusin voimin, kun on juustoperunat chilisoosilla massussa. Huutojakin tehdään, kunhan muistetaan.

Meklari siirtyi sujuvasti pyörillä olevalla "valtaistuimellaan" hallin kulmasta toiseen. Jos jollakulla oli kahvikekkerit tiedossa niin joku suunnittelii aivan toisenlaisia pirskeitä. Taisi olla häät tulossa, sillä sama huutaja osti kaikki kristallilasit, mitä oli tarjolla, harpun, komean sängyn, krumeluurit prinsessatuolit, vanhan kirjoituskoneen sekä romanttisia tauluja.

Minun saaliksi tuli eilisestä huutokaupasta mahakas, pikku lipasto. Palvelu pelasi hyvin loppuun saakka. Yritin hakea lipastoa tilaihmeeksi osoittautuneella Bossilla mutta tuli niin sanotusti peräkontti vastaan. Huutokaupan Ian yritti pysyä vakavana, kun tsuumailin lipastoa sekä peräkonttia parkkiksella ja taivuttelin laatikostoa sisään. Ei taipunut ei; maha otti kiinni. Heppuli lupasi heittää lipaston kotiimme, kunhan työpäivä päättyy. Hyvää palvelua ja jos innostun/onnistun huutamaan jotain suurempaa jatkossa, niin kuljetus pelaa. Vanhaa, pientä sohvaa (loveseat) yritinkin eilen huudella sekä yöpöytiä mutta hinta riistäytyi käsistä. Mahakas lipasto tulee saamaan hiontaa ja huolenpitoa sekä uuden maalikerroksen, joten siitä lisää toisella kerralla.

Insinöörien suojeluspyhimyksen päivä – St. Patrick´s Day

Kanadassa vietettiin Irlannin suojeluspyhimyksen Pyhän Patrikin päivää näyttävillä kulkueilla, kosteilla pubi-illoilla ja kirkkaan vihreällä värillä. Perjantaina kaikkien piti Arton työpaikalla pukeutua vihreään väriin mutta kukaan ei ollut muistanut mainita aiheesta Artolle. Niinpä hän saapui töihin harmaassa villapaidassa ja sai rangaistukseksi kantaa koko päivän päässään valko-vihreää, letkeästi puolelta toiselle keikkuvaa silinterihattua.

Arton pää on kuin luotu hauskoja hattuja varten.

Illalla duuniporukka juhli pubissa kiskomalla irkku-aiheisia tehojuomia, kuten whiskyä. Lauantai-aamu valkeni hiukan hiljaisissa merkeissä. Lähes näytti siltä, että vihreä väri olisi oudosti valahtanut hatun raidoista kasvoihin. Joka tapauksessa pyhää Patrikkia juhlittiin ankarasti koko viikonlopun ajan. Ja itse tarina lyhyesti; Patrik joutui ensin Irlantiin orjana, onnistui pakenemaan paikalta, ryhtyi hartaaksi kristityksi, meni luostariin Ranskassa, palasi takaisin Irlantiin ja aloitti käännytystyöt, jonka vaikutuksesta kristinusko vakiintui Irlantiin 400-luvulla. Pyhä Patrik tunnetaan myös insinöörien suojeluspyhimyksenä ja insinöörithän tunnetusti tarvitsevat suojelusta.

Arto työreissulla Kentuckyssa, siellä ”etelässä”

Ja siellä kun oli juuri tornadoista selvitty, niin Lexingtoniin satoi 10 senttiä lunta ja pukkasi pakkasen. Taksikuski ajoi jäisiä teitä hotelliin pelosta jäykkänä, eika ollut ainoa jäykkä jätkä autossa. Nimittäin amerikan sisäiset lennot ovat todella rasittavia. Aamukuudelta alkoi reissu ja puolen yön jälkeen oltiin perillä hotellissa. Vinkkinä, että koneeseen kannattaa ostaa omat eväät. Yli kuuden tunnin lennolla perustarjoiluun kuului vain kaksi lasillista vettä.

Tyypillinen reissu. Päivä neukkarissa ja loput työt illallisella. Mutta illasta tuli ikimuistoinen. Arto onnistui hiljentämään koko ravintolan kulmauksen, kun kysyi, että ”tarjoillaanko täällä hevosenlihaa”.
Kentucky on kuuluisa Derby hevoskilpailuistaan, siellä nimetään katuja hevosten mukaan, hautausmaalla on valtavia monoliitteja kuuluisten Derby-voittajien haudoilla jne.
Eivät he yksinkertaisesti voi syödä hevosta, niin hyvää lihaa kuin se eurooppalaisten mielestä onkin.

Amerikan etelässä lumi on harvinaista. Kylläpä totta vie lykästi, kun sai tehdä lumipalloja hotellin pihalla. Ja heitellä niillä kollegaa. Hiltonin väki seurasi ihmeissään.

Poikkesimme myös Lexingtonin merkittävimmän miehen, Henry Clayn kotikartanossa ja puistossa. Hän oli etevä neuvottelija, joka onnistui estämään sisällissodan puhkeamisen kolme kertaa. Mr. Clayn kuoltua sota sitten alkoikin.

Historiallisessa keskustassa oli laadukkaita antiikkiliikkeita. Kuten tämä hevosantiikkiin erikoistunut Thoroughbred. Mutta olipa siellä kuriositeettiosastokin, josta löytyi Ankille hippikorvakorut vuodelta 1968.

Löytö vailla vertaa; makoisaa ruisleipää

Eksyimme käytettyjä huonekaluja etsiskellessä Vancouverin eteläpuolella sivukadulle, jossa oli yllättäen pieni leipomo. Hiukan epämääräisen sivukujan varrella oli lähinnä varastotiloja, joten sieltä ei odottanut löytävänsä leipomoa/kahvilaa.

Paikallinen ruisleipä maistuu ja tuoksuu herkulliselta.

Luonnollisesti Artolla oli nälkä, joten sisään vaan testailemaan tarjontaa. Hyvältä näytti ja maistui mutta suurimman vaikutuksen teki ylähyllyllä nököttävä ehta ja lupaavasti aidon näköinen ruisleipä. Kotona leipää makusteltuamme huokailimme molemmat yhteen ääneen; ihan on aitoa tavaraa. Leivän syönti on täällä jäänyt lähes kokonaan, koska paikallinen ”pullaleipä” ei oikein maistu. Tarjolla on myös hiukan tummempaa leipää mutta siinä ei ole oikeastaan mitään sen terveellisempää ainesosaa kuin, että leipä näyttää normaalia tummemmalta. Niinpä meistä on tullut Swiss Bakeryn vakioasiakkaita. Joka kerran, kun olemme kulmilla, käymme ostamassa ruisleivän kotiin.

Leipuri Michael Siu valmistaa erilaisia herkkuja ja leipiä 28 vuoden kokemuksella.

Leipomosta saa muitakin eurooppalaisia herkkuja, kuten bretzeleitä tai muhkeita croisantteja. Tosin emme ole Euroopan reissuilla törmänneet kertaakaan näin aidon makuiseen ruisleipään.

Koti kuntoon -frisbee katossa

Suomessa on tottunut siihen, että vuokrakämppään ei kattovalaisimia vuokranantajan toimesta jätetä paikoilleen. Olimme varautuneet tähän ja pakanneet muuttokuormaan muutamia kattovalaisimia vanhasta kodista mukaan. Vuokraisäntämme Jeff jätti kuitenkin kaikki kattovalaisimet paikoilleen, joten ensi töikseen ei tarvinnut ryhtyä asennushommiin. Aikani omia valaisimia olohuoneen lattialla potkittuani ryhdistäydyin ja päätin ottaa Pohjois-Amerikan sähköviritykset haltuun.

Sekalainen nippu johtoja katossa veti ilmeen vakavaksi. Piti oikein hetki miettiä, että miten tämä homma hoidetaan oikeaoppisesti ilman savua ja palaneen käryä. Kuva on olohuoneen katon sähköistä. Keittiössä oli pyöreän reiän tilalla neliskanttinen kolo.

Täälläpäin ei harrasteta samanlaisia plug and play-liittimiä, kuin Suomessa, eikä edes sokeripaloja. Katosta paljastui kimppu erilaisia, hyvin sotkuisia kaapeleita; osa jäykkiä, osa taipuisia ja osa siltä väliltä. Sähkökaapelit yhdistetään toisiinsa tonttulakin muotoisilla tötteröillä. Hetken ällistelyn jälkeen kaapelit oli viritelty toimimaan. Haastetta hommaan toi se, että kattoon oli täräytetty edellisen asentajan toimesta pyöreän reiän sijaan neliskanttinen kolo, joka ei peittynyt normaalin kokoisella suojalevyllä. Katossa olleessa valaisimessa oli itsessään isompi suojalevy mutta se oli kiinteästi kiinni valaisimessa, joten siitä ei ollut apua tähän. Tiesin entuudestaan, että lähistöllä olevan Home Depotin (paikallinen Starkki) valikoimassa oli vain yhden kokoisia peitelevyjä ja juuri sitä pyörittelin kädessäni. Ilta oli jo hämärtymässä ja kärsimättömänä asentajana ryhdyin kuumeisesti miettimään kotoa löytyviä muita vaihtoehtoja. Jossain vaiheessa mietin jopa valkoista kertakäyttölautasta mutta sittenpä silmiini osui muuttokuormaan jostain ihme syystä mukaan otettu ÖLFLEX 50 vee -frisbee.

Ölflex-frisbee koesovituksessa. Pehmeään muoviin oli helppo tehdä sopivan kokoinen reikä oikeaan kohtaan.

Passelin kokoinen ja reiän tekeminen keskelle ei vaatinut suurta lihasvoimaa, pehmeää muovia oli ilo työstää. Niinpä hetken askartelun jälkeen valaisin saatiin kunnialla kattoon ja vaikka itse sanonkin viritys näyttää asialliselta, lähes ammattimaiselta työltä.

Valmis asennus katossa ja valokin palaa komeasti.

Enpä osannut arvata viime vuonna frisbiitä asiakaslahjaksi tilaillessani, että sellainen päätyy aikanaan vuokrakämpän kattoon Kanadassa – elämä heittää.

Keittiössä on erinomainen sivupöytä, jolle voi levittää kaikki mukana tuodut työkalut ja täällä tehdyt lisähankinnat. Aivan ehdoton juttu on ollut Ikeasta ostamani taalan pussit. Puolen litran minigrip-pussin saa mättää taalalla täyteen ruuveja, nauloja, liittimiä ja kaikkia muita sangen merkillisenkin näköisiä osia, joita Ikean huonekaluissa käytetään. "Miljoonapussista" on kaiveltu apua ja varaosia moneen hommaan.