Ensimmäisiä asioita, mitä Kanadaan saapuessamme kuulimme paikallisten asukkaiden erityisesti hehkuttavan oli grillaaminen. Se on niin kätevää ja ei tule tiskiä ja kaikilla pitää olla grilli ja ai miten tunnelmallista takapihalla tai partsilla grillaaminen onkaan. Meidän grillaamiset ovat tähän mennessä olleet takapiruna seisoskelua ja grillimestarin tankkauksesta huolehtiminen (ja se metari ei ole ollut kumpikaan meistä). Olemme saaneet aivan uskomattoman hyviä grilliherkkuja Lemmenrannassa Raunon kokkaamana ja sitä tasoa on vaikea ylittää.
Hiukan pelonsekaisin tuntein lähestyin rautakaupan grilliosastoa ja syystäkin. Toista metriä leveät toinen toistaan komeammilla kromihimmeleillä varustetut grillit uhkuivat miehistä macho-henkeä. Mittaritauluja oli joka lähtöön ja hetken aikaa luulin olevani autokaupassa enkä grilliosastolla. Jos jossain grillissä olisi ollut valoheittimet olisin voinut vannoa, että illan pimetessä grilli olisi hurauttanut tiehensä savua tupruttaen pikkuiset grillipyörät sudittaen asfaltilla. Näistä megaluokan komistuksista en oikein innostunut, sillä arvelin, että kolmessa kerroksessa oleville noin metrin levyisille ritilöille ei kahden hengen perheessä oikein riitä täytettä, vaikka kuinka sitä pihviä vasaroisi littanaksi lätyksi.
Siirryin suosiolla poloisempien grillien osastolle. Mehän olemme aina olleet kiinnostuneita kokoontaiteltavista ja helposti kuljeteltavista jutuista. Taittuva retkigrilli, jonka voi näppärästi vetää perässään (kuin matkalaukkua) vaikkapa rantsulle (hiekassahan ne pyörät toimii tosi hyvin) oli just passeli ratkaisu meille. Vaihtoehtojakaan ei ollut hillitöntä määrää ja myyjän avustuksella löysin sen oikean. Myyjä yritti sinnikkäästi ehdotella vähän isompaa ja parempaa mutta sitkeästi vakuutin haluavani säälittävän, pienen ja vain noin 25 sentin alueelta lämpiävän kapistuksen. Laskin, että siihen mahtuu kaksi kanapalasta sekä kaksi maissia ja muutama parsa pekonilla oikein hyvin. Pahvilaatikkoon pakattu grilli ja viiden litran kaasupullo kainalossa ajelin tyytyväisenä kotiin.
Ylpeänä purin pahvilaatikon autosta autotallin edessä ja kannoin saaliin takapihalle. Vähän vilkuilin ympärilleni, että näkeväthän naapurit, kuinka olemme mekin siirtyneet grillikauteen. Sitten alkoikin kahden tunnin uurastus, kun taiteilin grillin kasaan. Ei ollut selkeitä ohjeita vaan ruuvi A menikin eri kohtaan kuin kuvassa näytettiin ja kas ohjekin oli vähän eri mallille, kuin mitä paketista esiin putkahti. Päätimme siis syödä uunissa paistettua kanaa. Samaan aikaan, kun laittelin kanaa uuniin keittiössä kuulin kumeaa V8-moottorin jylinää. Vastapäisen naapurin setä oli myös käynyt grilliostoksilla. Jos meidän grilli mahtui pahvilaatikossa Bossin takakonttiin, niin naapurisedän grilli tuli pickupin lavalla ja vaati neljä äijää nostamaan sen sieltä alas. Olimme armotta häviöllä grillikauden varustelussa.
Seuraavana iltana yritimme kytkeä kaasuletkua grilliin mutta eipä lähtenyt pelittämään vaikka kuinka ruuvasimme. Tällä kertaa söimme pannulla paistettua kanaa. Kaupassa selvisi, että jos vaan väännätte letkun kiinni vastapäivään, niin silloin homma toimii.
Jo vain kolmantena iltana saimme grillin kuumaksi ja kananpalat mustiksi. Samalla totesimme, että takapihalle täytynee hankkia isompi pöytä, sillä vajaan puolen metrin levyisellä patiopöydällä ruokailu oli ahdasta. Paikallisen huuto-netin sivuilta pongasimme kätevän, kokoontaitettavan (!) pöydän tuoleilla. Kaupat lukkoon ja hakumatkalle. Bossi osoitti taas kykynsä imuroida sisään, mitä uskomattoman kokoisia tavaroita. Siinä vasta kunnon kuljetusjuhta.
Nyt on kyselty skypen kautta Raunolta hyviä grillivinkkejä, kärytelty pihviä ja muita herkkuja. Hyvää on mutta edelleenkään en ymmärrä, miten sitä tiskiä muka tulee vähemmän?? Grillialusta on jynssättävä puhtaaksi ja lautaset pestävä niinkuin muutenkin. No ehkäpä joku kerta tämä asia selvinnee. Sillä aikaa keskitymme grillailemaan ympäri vuoden, sillä se kuuluu asiaan.