Tummansiniset pilvet sävyttivät Vancouverin Luxury Supercar Weekend lauantaipäivää. Sade pysytteli kuitenkin pilvissä ja ilmakin lämpeni iltapäivästä miellyttäviin lukemiin. Luksusta siis sekä sään että näyttelytarjonnan puolesta.
Tapahtuma differoituu massakarkeloista mm. 50 CAD lipun hinnalla sekä viehättävällä Van Dusen puistollaan. Voisi verrata taiteeseen joka ansaitsee kunnon puitteet.
Tänä vuonna julkaistussa Great Gatsby elokuvassa on huimia autoilukohtauksia ja epäonnekkaita kohtaamisia. Duesenberg ja Packard rooliautot värittivät omalta osaltaan näyttelyn antia.
Kaikin puolin viritetty Lamborghini kiinnitti huomiota iloisella IMSA TT värityksellä. Varakkaat Vancouverilaiset hotroddaavat autojaan yhtä innolla kuin me jenkkirasseja harrastavat tavikset.
Tuomarit työssään eli päätökset voittajista on tehty ja ruusukkeita jaetaan onnekkaille voittajille.
Nämä herrat jakoivat arvokkaita vinkkejä toisilleen vanhojen rodien entisöimisestä.
Ansiokkaasti auton tyylin mukaan pukeutunut leidi oli yksi niistä harvoista, jotka korostivat asusteilla kulkuneuvon aikakautta. Taaempana on aito 50-luvulla rakennettu rodi jo komeassa patinassaan. Jotenkin olisi mukavaa jos ihmisten arvokasta patinaa kunnioitettaisiin yhtä paljon.
Ameriikan muskeliautot muodostivat näyttävän rivistön eivätkä jääneet pätkääkään jälkeen eurooppalaiselle muotoilulle.
1967 Shelby Cobra oli täynnä mitä aistikkaimpia yksityiskohtia. Hillittyä tyyliä, jotka korostivat auton linjoja ja muskeleita. Auto oli customtyöllä ikään kuin modernisoitu 2010-luvulle.
Vancouverin oma autotehdas Intermeccanica (maailman parhaita Porsche 356 replicoita) esitteli vaaleanpunaisen kaunottaren, joka oli vartavasten teetetty eräälle äidille.
Mitä isot edellä niin sitä pienet perässä. Isien ei varmasti ollut vaikea saada poikiaan mukaan tähän näyttelyyn. Toki nähtävää oli myös naisille, sillä näyttelypäivän aikana pidettiin mm. muotinäytös. Esillä oli myös design huonekaluja ja muuta luxuskamaa.
Tämän Aston Martinin voisi kuvitella kuuluvan vaikkapa Ikean johtajalle. Keltaiset tereet jotenkin korostivat penkkien sinistyyää ja ruotsin värejä.
Hillittyä mutta tehokasta viimeistelyä Messerschmittin sisustassa. Käärmeennahkaa se olla pitää.
Autot kiilsivät kilpaa mutta ei ilman hartiavoimia. Yksi sun toinen hinkkasi autojaan puhtaaksi jatkuvasti. Puista tippui ikävästi mähnää ja Pohjois-Amerikassa on erityisen tärkeää, että kauniin maalipinnan on oltava kliinisen puhdas. Kuvassa 1965 Cobra Daytona Replica.
Auton omisti nainen, joka ilmeisesti tykkää lepakkomiehestä ja violetista väristä. Vanteet jakoivat mielipiteitä puolesta ja vastaan. Mitäs tykkäätte?
GT40 näytti jotenkin alastomalta, kun peräkoppa oli siirretty syrjään mutta toisaalta kyllä tuota moottoripakettia ja perää kelpaa tutkailla. Hyvin samanlainen paketti on kaverimme Janne Panterassa.
Superharvinainen Ferrari Enzo kilpuri veti hiljaiseksi. Näitä ei juurikaan näe ja olipa hieno kokemus päästä tätä hämmästelemään. Paikalla oli itse asiassa kaksi Enzo raaseria. Paikallisten kaverusten lelut. ”The difference between men and boys is the price of toys”
Kauniin Lamborghinit oli viritelty ja varusteltu mitä erilaisimmilla himmeleillä. Sivusta seurasin kyseisten varustepakettien hintoja. Esim hieman paranneltujen takavalojen hinnalla saisi jo uuden pikkuauton 7 vuoden takuulla…
Tyylikkäät huonekalut ja valaisimet sopivat maukkaasti yhteen autojen kanssa. Italialainen muotoilu tuottaa silmän iloa niin daamien kengissä kuin kattokruunussakin. Ja onhan se Fiat 500 todella söpö, eikös vain.
Pagani Huayra eli ”tuulten jumala” Kyseinen malli vetäisi aikanaan nopeimman kierrosajan Top Gearin testiradalla. Italiasta tottakai, ihmisille joille Ferrari tai Lambo on liian tavallinen.
Huayran ulkokuori on hillittyä hiilikuitua mutta sisällä on sentään irroteltu ja piristetty autoa mehukkaan punaisella värillä. Futuristisen näköinen kojelauta vaati hetken aikaa keskittymistä, että mitäs kaikkea siellä oikein on. Eniten ihailimme vaihdekepin veistoksellista kulissia.
Avoautossa tulee huomioida pienimmätkin yksityiskohdat penkkien koristelua myöten. Maserati.
Rata-ajoväreihin mallattu Ferrari Fiorano oli hauska poikeus aina niin punaisten joukossa.
Auto ja malli saa sävyä eli auton vasemman reunan yli meni täsmälleen samanlainen punamusta raita. Erinomainen yhteensattuma sillä väittivät ettei asua ei oltu valittu tarkoituksella.
Avo-Bugatteja on myyty Kanadaan kaksi kappaletta. Toinen on Torontossa ja luonnollisesti se toinen pyörii tässä kotikulmilla Vancouverissa. Tästä tuli näyttelyssä kaupat, kulmille jäi.
Porche 911 vietti 50-vuotis juhliaan – kakkua ja pullaa.
Sedästä piti ottaa tämä huumorikuva, kun hän ei muistanut katsoa avo-Lambon hienoa helmiäispintaa ollenkaan. Tädin tiukat housut vievät koko huomion.